keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ryhdyin muotibloggaajaksi

Tässä jokin aika sitten törmäsin juttuun muotibloggaajista. Ja tulin kateudesta vihreäksi. Kas kun heikäläiset tuntuvat nykyään pyörittelevän koko maailmaa mennen tullen. Riittää kun joku pistää sivulleen kuvan Ikean matosta niin jo kohta Kiinan tuotantokapasiteetti menee häiriötilaan ja olohuoneet Peräseinäjoelta Guadalajaraan ovat täynnä samoja seepraraitoja. Ja kuuleman mukaan vielä bloggareiden esiin nostamien firmojen markkinointiosastot kilpaa lähettävät heille kamaa: uusia baskerimalleja, kynsilakkaa, irtoripsinäytteitä, mitä nyt keksit toivoakin. Meille slaissibloggaajille kans!

Olen sitten tuosta alkaen miettinyt kuinka saavuttaisi saman. On selvinnyt, että päästäkseen julkkisbloggaajaksi pitää ilmeisesti olla oikeasti kiinnostunut jostain ja harrastaa sitä jotain intohimoisesti ja osata siitä jotain – tai sitten olla hyvä huijari. Tässä on nyt tietysti sellainen ongelma, että tuota viime mainittua nyt ei kukaan voi tunnustaa tekevänsä ja intohimoisen harrastamisen kohteetkin ovat, no, aika vähissä kohdaltani.

Mutta mikään este ei ole ylikäymätön kun oikeasti haluaa rikkaaksi ja kuuluisaksi. Pitää vaan löytää omat ydinosaamisen alueet ja keskittyä niihin. Hioa luontainen lahjakkuutensa huippuunsa, saavuttaa siinä ylittämätön briljanssi ja omistautua asialleen. Ja lopultahan tuo keskittymisen kohde löytyi helposti, lähempää tietysti kuin olin kuvitellutkaan.

Istun siinä parhaillaan ja näette kohteen oheisessa kuvassa. Niin, terävimmät hokasivat jo, että Slaissiblogit on multimediatuote nykyisin, se on välttämätöntä näin muodin huipulla likuttaessa. Keskityn siis jatkossa bloggaamaan löhötuoleja ja laiskanlinnoja, sohvia ja makuudivaaneja. Kaikkea, mihin luontainen lahjakkuuteni antaa minulle ylivoimaisen kilpailuedun. Aloitetaan lempituolillani, jatkossa voin siirtyä käsittelemään sohvaa. Tai itse asiassa se on jo esiintynytkin sivuillani, pitää saada aikaiseksi kuva joskus.

Enää pitäisi löytää sponsori ja hei – taisinpa jo keksiä. Henkka, etkös voisi edes kaljan pistää tästä hyvästä, on kuitenkin sinulta ostettu tuoli. Aito italialainen. Jos tulee toinen olut niin kerron kaikille mikä Kehä3-kauppaliike on kyseessä. Ei tiedä vaikka olisi kohta kaikkien seepramattojen päällä samanlainen jakkara ja jatkuva rekkaruuhka Kehällä lisätilauksia roudaamassa.


Posted by Picasa