Sinisestä viis, tuokaa valkoinen takaisin

Kansakunta menetti taannoin Turun Sinisen, vai saatiinko se nyt sitten taas takaisin, eri tuubissa? Mutta uskokaa minua, tuo on kuitenkin pikku juttu paljon merkittävämmän tuotemuutoksen rinnalla. Yritäpä nimittäin nykyisin pestä vessoja: ei ole Vimiä, on joku hiivatin SIF. Kas kun ei sniif. Ei siinä mitään, eihän nimi tuotetta pahenna. Mutta kuka varsinainen innovaattori keksi nimen lisäksi muuttaa sisällön värin? Miettikää hetki, tällaista palautetta on yleisesti tiedossa:

”Pesitkö muka jo pöntöt, nehän on ihan keltaiset”.
Ei paljon auta vastata: 
”No pesin pesin, kato vaikka ite, nehän on ihan keltaisetkin”.

Tuokaa valkoinen VIM takaisin, kiitos!


 

Mikä päivä se tänään olikaan?

Silloin fröbelin palikoiden iässä ihminen hyvin muistaa, mikä päivä on, tai ainakin muistaisi jos sillä olisi mitään väliä. Ainoa millä ehkä on väliä on matka jouluun tai synttäreihin. Se matka on tarkasti tiedossa. Vähän samoin lienee laita sitten siellä oopperajuhlaiässä: ei nyt taaskaan ole väliä mikä päivä nyt onkaan, töihin ei tartte huomenna mennä kuitenkaan. Jossain siinä fröbeli-iän jälkeen kyllä muistaisi mikä päivä on, jopa monesko päivä lokakuuta on, mutta ainoa millä on väliä on matka seuraavaan lauantai-iltaan.

Ongelma on, että ”tässä iässä” ei aina muista mikä viikonpäivä on, puhumattakaan monesko päivä – niin mitäs kuukautta se nyt olikaan? Mutta nytpä tiedän, minulla on konsti. Jos jalkoja tai vatsalihaksia kivistää, on joko tiistai tai keskiviikko koska on päivä tai kaksi maanantaisesta kehonhuoltojumpasta. Maanantain muistaa kun pitää pelätä että kohta se taas alkaa.

Mennäänpä kaikki esiintymisjonoon

TV on nykyisin täynnä erilaisia formaatteja. Tietty, miten muuten saa täytettyä kaikki roskakanavat. Jos rahaa eli maksajia oikeasti riittäisi kahdelle tai kolmelle kanavalle niin aika epätoivoista on yrittää sillä maksajamäärällä saada täytettyä 10 kanavallista jotenkin laadukkaasti, eikö?

No niin siis, käytetään formaatteja, ostellaan niitä halvalla ulkomailta ja eikun tekemään. Eihän siinä mitään, jos vaan jollain pää kestää katsella kaikenmaailman tosikisoja. Vaan ei pidä sitten ihmetellä suomalaisten mielenterveystilastoja tai viinankulutusta noiden ohjelmien jälkeen.

Nyt kuuluu takarivistä, että ei kaikkea pidä katsoa, kaukkari on sitä varten. Niinpä on, ja lisäksi voi ostaa vähän lisäkanavia ja lepuuttaa hermoja Messiä tai Rory McIlroytä katsoen.

Mutta silti, varsinaisen ongelman meillä muodostavat nämä lahjakkuusformaatit tai vastaavat, joissa pitäisi osata jotain tai olla ikään kuin hyvä. Miettikää nyt: 5 miljoonaa, ei meistä nyt moneksi ole eikä monenlaista lahjakkuutta. Pitää vielä nimittäin riittää jokunen tuonne Metropolitan -oopperan lavallekin ja vielä kun saisi yhden MM-kisajoukkueellisen futaajia kasaan. Sen lisäksi luullaan saatavan jotain uutta joka vuosi Idolsiin tai X-factoriin tai Talentiin tai Voiceen tai mitä-niitä-nyt-onkaan. Jos kansassa olisi 200 miljoonaa potentiaalista laulutaitoista, voi olettaa että vuosittain löytyy pari uutta tähteä, joita voi metsästää. Mutta ei meidän populaatiosta, meidän kannattaa metsästää ihan muuta. Vaikka hirviä tai hyttysiä.

Vaan on jotain mihin meillä täällä Siperian rajamailla on rajaton luonnonvara. Joka ei siis lopu koskaan eikä niin ollen valitettavasti lopu kyseinen vuosittain toistuva formaattiohjelmakaan. Siihen meillä riittää lahjakkuuksien jono, ei vähene vaikka osa vietäisiin saunan taakse. BB tietysti. Sinne meillä on lahjoja ja tarpeeksi populaa. Miettikääpäs, meitä on siis viitisen miljoonaa ja meneekö sinne taloon nyt kymmenen vai parikymmentä pönttöpäätä vuodessa. Se tietää, että sarjan tulevaisuus on taattu muutamaksi sadaksi tuhanneksi vuodeksi. Nojaudutaan taaksepäin, otetaan mukava asento ja pehmennetään aivoja vähän lisää. Kaikki yhdessä, jonain vuonna voit päästä itse mukaan!

Jemmapaikat esiin, veljet!

Nyt se selvisi, perheemme ei ole poikkeava, ei ainakaan tässä suhteessa. Työpaikan naisjoukolta sain selville, että samaa tapahtuu kaikkialla. Näin se menee. 

Etsit sanotaan nyt vaikka hanskojasi. Eikä ne ole siellä kaapissa missä pitäisi ja missä ovat aina olleet. Mainitset asiasta ja paikalle saapuu Isotaskuinen Henkilö. Ainakin taskujen on pakko olla isot koskapa sieltä ne hanskat varmasti ilmestyvät, vaikka näennäisesti ”no täällähän ne on, olisit taas vaan ottanut silmän käteen ja vähän vaivautunut etsimään”. Ei taatusti olleet, kai nyt olisin löytänyt.

Mutta tilanne on siis sama kuulemma muuallakin, aina ne tavarat on jossain naisväen jemmoissa. Niistä ne sitten kätevästi kiikutetaan mukamas selvästi nähtäville siihen paikkaan, josta jo perusteellisesti ja moneen kertaan olet etsinyt. Ei liene reilua. Mutta missä hiivatissa ne jemmat on oikein? 

Mistähän ukot sinkkunaisille?

Taas ihmeteltiin lehdistössä sitä, miksei fiksut sinkkunaiset löydä kunnon miehiä. Epäilys oli, että ovat ehkä liian ronkeleita. Nope. Minäpä kerron miksi.

Oli tänään pakettiauto lommoilla ja polkupyörä kahdeksikon muodossa Maistraatinportin risteyksessä. Muodosta päätellen ei ollut ajellut ihan talutusvauhtia suojatietä. Maistraatinportti on varmaan pyörille makee paikka, siihen tullessa saa risteykseen kummastakin suunnasta hyvät vauhdit alamäessä. Hesarin äskettäisen jutun mukaan tuo on kaupungin vaarallisimpia pyöräilyristeyksiä. Jos minulta kysytte, sellaisia ovat kaikki risteykset, joihin päästetään miespuolisia työmatkapyöräilijöitä. Niitä, joiden tänäänkin pitää lyödä entinen ennätys ja samalla pitää pulssi yli 150:n koko matkan. Jos hidastaa risteyksessä tai alamäessä, pulssi laskee. Paha juttu.

Että mitäkö tekemistä tällä on sinkuiksi jäävien naisten kanssa? No ei tarvitse olla kovinkaan nirso neito jos ei nuo tahmapäiset pyöräilijät kelpaa. Ja niitä pyöräilijöitä on paljon, pakko olla miessukupuolesta jo osuus, joka väkisin jättää osan parhaimmista tai ainakin täysjärkisistä naisista ikuisesti ilman miestä.

Ehkä jollekin kelpaavat, jostainhan niitä sikiääkin?

Aamuruuhkassa, silmät melkein raollaan

Silloin tällöin tulee aamuruuhkassa kokeneeksi arkipäivän inhoreaktion. Näin se menee: autosi seisoskelee punaisten jonossa ja juuri sekunnin murto-osaa ennen kuin takana olevan kanssakärsijän torvi soi, havahdut hereille ja huomaat, että kaista edessä on tyhjä kymmeniä metrejä eteenpäin. Se on merkillisen herättävä tunne, adrenaliinit pelissä saman tien vaikkei missään ole vaaran hiventä. Ehkä se on torventörähdyksen ennakoitu kaiku korvakäytävissä? Tai kiusallinen pikkuhäpeän tunne: minäkö tässä muka ruuhkaa teen, pösilöt ja juntithan vain jonoa seisottelee?

Ei hätää, tähän on konsteja. Joku vähemmän innovatiivinen avustaja voisi ehdottaa liian suoraviivaista ratkaisua: ”Käy ajoissa nukkumaan, olet virkkuna aamulla”. Huooh. Tuollaista voi kuvitella niiden suusta
a)    joita ei kiinnosta Barcelonan loppuillan matsi tai
b)    joilla ei ole 25 katsomatonta leffaa ja 15 suosikkisarjan jaksoa Elisa-viihteen tai oman kovalevyn varastossa tai
c)    joilla ei ole 5 keskeneräistä kirjaa yöpöydällä ynnä kaikki ne 5 miljoonaa kirjaa, jotka vielä pitäisi ehtiä lukemaan.

Tuo proaktiivisen toiminnan optio on siis pois pelattu, jotain pitää keksiä silloin kun on tilanne päällä. Toistaiseksi parasta, mitä olen onnistunut kehittelemään ongelmaan, on seuraava. Kun jono pysähtyy valoihin, en sulje silmiä kokonaan, en siis vaivu täysin torkuksiin. Silmiä voi pitää hiuksenhienosti raollaan, niin että näkee edellä olevan jarruvalot tai parhaassa tapauksessa liikennevalot. Joka tapauksessa jotain punaista pitää häälyä tietoisuuden rajamailla. Kun tuo häälyvä punainen häviää, on kaksi vaihtoehtoa: olen nukahtanut eli hävinnyt tämän erän tai sitten edellä ajava on nostanut käpälän jarrulta ja on lähdössä, minun on aika tehdä samoin. Taas sai levätyksi 30 sekuntia, avanti!

Mennään taksilla

Tulkoon heti alkuun todetuksi: taksien kyydissä on hauskaa ja tykkään rupatella kuskien kanssa, ovat yleensä kunnon porukkaa.

Mutta moneen taksiinhan meitä on, siksi pitää takapenkilläkin olla valppaana. Taksikyytiläisen tärkein strateginen linjausvalinta koskee keskustelun intesiteettiä kuskin kanssa. Ehdottomasti suositeltavin optio on pitää turpansa kiinni. Esimerkiksi teeskentelemällä nukkuvaa, se on aika tepsivä konsti. Toisessa ääripäässä on uskalias heittäytyminen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja hyväntahtoiseen jutusteluun. Kuskeissahan on paljon turisijoina lahjakkaita. Vaan ei aina, ja silloin on hyvä olla varautunut siihen, että kuski huomaa silmiesi raottuneen. Parasta siis harjoitella ennakolta, tässä vähän vinkkejä avuksi esimerkkitapausten muodossa.

Kuski (kuulee radiouutisissa maininnan Espanjan lisälainasta): ”Ei ole kyllä siitäkään maasta tänne montaa ropoa tullut, koskahan alkaa eurot toiseen suuntaan kulkemaan, niitä rahoja ei kyllä enää näy”. Seuraa ehkä lyhyt katsaus viime Kanarianmatkan huonoon palveluun ja nähtyihin keskeneräisiin EU-teihin.
Sinä: ”Juu, kyllä taitaa olla aika lailla mennyt noihin projekteihin rakennerahastorahaa hukkaan.” (valittu strateginen linjaus: myötäily asialinjalla)

Kuski (joutuu pysähtymään liikennevaloihin kun joku ei aja riittävän ripeästi keltaista päin): ”No tollasia kuskeja varten just pitää näitä valoja olla liikaa joka paikassa kun ei osata… ”. Seuraa kohtuullisen pitkä selostus kaikesta siitä mitä ei osata ja miksi olisi paaaaljon parempi kun ei näitä valoja olisi ja niitähän ei tarvittaisi kun vaan kaikki osaisi ajaa tai saataisiin nämä osaamattomat pois tukkimasta.
Sinä: ”Aivan” (valittu strateginen linjaus: ole keskittyvinäsi älypuheliman näpräämiseen; älä ainakaan muistuta valottomissa risteyksissä loukkaantuneiden jalankulkijoiden määrästä - pure vaikka huultasi)

Kuski: (ajaa ohi Länsimetron työmaan)  ”Mitäs luulet, että tohon on menny rahaa? Kaveri kerto, että yhteen asemaan saadaan haaskattua 900 miljoonaa, ja sitten ei kaikki junat edes mahdu kun pitää tilata muka hienoimmat automaattisysteemit. Ei paljo taas järkee, tekisivät tähän kaistoja lisää, sais samalla hinnalla parikin”.
Sinä: ”Näin on mutta eikös se nyt tiedä vaan enemmän ajoja teille kun ei kukaan halua metroa käyttää eikä bussitkaan kulje” (valittu strateginen linjaus: kevyt ironia, jos ei mene läpi, lausunto ehkä provosoi hiljaiseksi miettimään hetken asiaa - olet kuitenkin asiakas, saat sanoa jotain itsenäistäkin. Öh?)

Kuski (kuuntelee Radio Helsingin jazztuntia samalla kun ajetaan musiikkitalon ohi): ”Ensi kuussa on tulossa Nigel Kennedyn konsertti, pahus kun ei ehtinyt lippuja ostaa, mahtava akustiikka tuolla”
Sinä: Innostut keskustelemaan aiheesta mutta heräät samalla ja huomaat, että valvemaailman kuski on havainnut unissapuheesi ja ottaa heti kantaa musiikkitalon taksijonojärjestelyihin, ne kun ovat kaupunkisuunnittelun kukkanen, eikös joskus voisi kysyä niiltä, jotka jotain tietää?
Sinä: ”Juu, on se kumma, eipä taideta insinöörikouluissa osata käytännön järkeä opettaa”
Yrität nukahtaa, tai ehkä riittää, että näyttää siltä. Nyt vaan silmät tiukasti kiinni äläkä uneksi!