Kerronpas teille kaikkien suomalaisten yhteisen harrastuksen. Tai no ainakin työssäkäyvien suomalaisten. Se on eläkeiän odottelu, "Sitku" -touhuista turhin. Harrastuksen pääjuju on siis elinpäivien vähenemisen laskeskelu, peräti vähenemisen toivominen. Ja "Sitku" -jutuille tyypilliseen tapaan maailma sen kuin tapahtuu ympärillä. Me odottelemme. Mutta nyt tuli ihan oikeasti hyvä syy lopettaa tuo unelmointi. Luin nimittäin viisaiden meille antamat viinanjuontisuositukset. Tai siis oikeastihan ne ovat alkoholin käytön riskirajat. Tyrmistys oli suuri, putosin ihan jakkaralle pohtimaan maailman epäreiluutta: työssäkäyvät saavat ryypätä noin jotain 25 annosta per viikko mutta eläkeläisille sallitaan vain 7! Siis seitsemän. Se on varmaan juuri se yksi terveyttä edistävä viinilasillinen per viikonpäivä. Ei mahdu enää saunakalja mukaan, sorry. Tarina ei kertonut mitä ihmiselle tapahtuu juuri sinä päivänä kun hän jää eläkkeelle eikä siis enää kykene sivistyneesti saunassa käymään ilman, että saattaa itsensä hengenvaaraan.
Onneksi lopetin viime vuonna alkuunsa kunnianhimoisen projektini terveyspunkkujen parissa. Olin tuolloin kuullut, että 1-2 annosta punaviiniä per päivä (no mieluummin per ilta ehkä, Suomessa kun ollaan) tekisi kovasti terveydelle hyvää. En kuitenkaan millään muistanut iltapaukkua ottaa, lopetin homman. Oletetaan, että olisin tätä harrastetta vielä vajaa tai yli 10 vuotta jatkanut, olisi tullut melko traaginen valinta eteen saunakaljojen ja punaviinien kanssa. Viikon kuudennen terveyspunkun jälkeen karsea itsetutkiskelu: vaarannanko terveyden ja otan viinin sijaan saunakaljan?
Jatkan nyt sitten sillä lailla suositusten mukaista terveyselämää, että rajoitan ottoni ennen eläkeikää alle 25:een viikossa. Kippis.