Huuhdeltavat vessapaperirullat

Ovat keksineet huuhdeltavat vessapaperirullat. Hieno juttu, juuri ne meiltä onkin puuttunut, en tiedä miten olen tullut toimeen. Nimittäin nuo tyhjät rullat voivat olla yksi tuollaisista pienistä parisuhteen rikkauksista. Tiedättehän: kuka ne vaihtaa uusiin ja roudaa vanhat roskikseen vessasta ja  miksi en koskaan minä? Enää ei tarvitse asiasta keskustella, rullat päätyvät kaiken – no tiedätte kyllä minkä joukkoon. Tulee tietysti mieleen, että voisivat vessapaperirullainsinöörit soveltaa innovaatiotaan muuhunkin. Menisi niin sanotusti pöntöstä alas muitakin yhdessäelelyn kipukohtia, vaikkapa tyhjät teepussin paperipakkaukset. Nekin joku aina jättää pitkin pöytiä, kumma juttu. Tosin eihän ne kai sinne pönttöön itsekseen keittiöstä kulje, taitaa roskis olla lähempänä. Huono idea. 

Mutta sitten lopulta keksittäisiin huuhdottavat pöntönkannet, mitäs tähän sanotte: ei tarvitse enää miettiä jättääkö sen nyt ylös vai alas: huuhdotaan pois vain aina ja vessapaperikaapista uusi.

Siivoamista, osa 3

Taas tuli vähän imuroitua. Nimenomaan vähän, sellaisen ohjeen sain: ”voisitko sitten vaikka huomenna vähän imuroida”. Miten hitossa imuroidaan ”vähän” tai ”paljon”? Jos imuroidaan niin sitten imuroidaan. No, siinä sai kuitenkin testata sohvanalustan putsauksenkin, siitähän tuli kerrottua jo muinoin, ks. Siivoamista, osa 1

Siis sen uuden sohvan alustan, kunhan se häkkyrä lopulta saapui. Tai saapuihan se jo kerran aikaisemminkin mutta vähän väärän kätisenä eli divaani väärässä päässä. Sattuuhan sitä. Veivät pojat sitten saman tien takaisin ja toivat muutaman viikon päästä uuden. En sitä kehdannut enää lähettää takaisin vaikkei sen alta tietysti saanutkaan imuroitua. Mutta ei se mitään, tiedättekö: Henkka oli onneksi luvannut siivoustakuun, se kuulemma kuuluu kaikkiin V-kaupan tuotteisiin. Jos siis siivous ei onnistu helposti, tuotteen myyjä on velvollinen hoitamaan imuroinnin viikottain. Hieno palvelu, suosittelen!

Teknologiakoulun liikuntatunnilla

Taisipa olla radiossa taas joku tosiviisas mentaalisesti vanhus. Kuului voivottelevan, että nykyisin viisivuotiaat ei osaa tehdä kuperkeikkaa vaikka osaavat hyväkkäät kyllä hypyttää äijää tietokonepelissä. Nojust. Näillä asioilla ei vaan ole toistensa kanssa mitään loogista yhteyttä muualla kuin niitä kauhistelevien tätitomerien tai setäsekojen painajaisunissa: siellä he joko ovat kansakoulun liikuntatunnilla epätoivoissaan yrittämässä seiskan suoritusta eli kuperkeikkaa tai sitten ovat taas joutuneet arkipäivän kauhukammioonsa eli etsimään kotitietokoneestaan sen painikkeen, jolla se pankkiyhteys taas ehkä avautuisikaan. 

Milloin pääsemme kuulemasta näitä ”teknologia tuhoaa nuorisomme” –juttuja? Okei, nuoriso saattaa degeneroitua mutta niin se saattoi tehdä myös silloin kun elinympäristöä ei ilmentänyt läsnä oleva tietotekniikka vaan ehkä tylsistynyt sateen tuijottelu huurteisen kyökinikkunan läpi. Ja kyllä: se joku joka osaa hypyttää sitä äijää, saattaa myös osata tehdä kuperkeikankin. Mutta ainakin se osaa käyttää läppäriään työelämässä vaikka se tuttu ikoni työpöydällä olisikin siirretty väärään paikkaan.

Koriskatsomossa

Vanhan kotiseuran EBT:n miehet pelaavat nykyisin kakkosdivaria, jota hienostuneesti tunnutaan kutsuttavan termillä M2D. Hyvä juttu, ihan mainiota, olenpa innostunut itsekin katsomoon pari kertaa syksyn aikana. Kotijoukkueella on Espoonlahdessa innokas kannustusporukka, hienoa sekin. Nuoret miehet möykkäävät nuorten miesten liioitteluinnolla ja luovat pääosin mukavaa henkeä saliin. Siis pääosin. Sitä vaan vähän ihmettelen että miksi pitää aina rääkyä niin rivosti tuomariressukoille. Enpä nyt moralisoi sitä kuinka ”parhaansa ne tuomarit siellä tekevät” ja ”kaikille sattuu virheitä”. Enkä myöskään tuomitse nuoria tai vanhempia katsomointoilijoita, varmaan on sattunut itsellekin joskus väärä lauserakennevalinta katsomossa. Mutta teen ehdotuksen: annetaan dumareille vastaiskuoikeus. Kaikissa M2D (eikö kuulosta hienolta, ihan toista kuin ”kakkosdivari”) ja alemmissa sarjatasoissa tuomareilla olisi lupa huutaa vastaavalla tavalla tai mitä sylki suuhun tuo. Siis huutoon ”hanki sika rillit” saisi oikeudenjakaja heti huutaa vaikkapa ”turpa kiinni paskalärvi” ja vienoon toteamukseen ”tule ***tuun sieltä jos et mitään nää” tulisi välitön vastine muodossa ”tollasia munapäitä nyt ei ainakaan tartte nähdäkään”. 

Tulee mieleen vanha tarina Kaitsu Pahlmanista Kotkan kentällä kun HJK pelasi KTP:tä vastaan. Siellähän ei ole kovin diskreetti tai vieraskohtelias yleisö. Aikansa Pahlman kuunteli, kunnes otti sivurajalla pallon käteensä ja ohjasi katsojaa: ”Kuule, en mäkään tuu sulle soittaan poskea kun sä nostelet niitä rullia kraanalla laivaan, että pidä säkin nyt turpa kiinni”. Tarina joko on tosi tai ei ole, sopiva kuitenkin.

Mutta pitäkää pojat vaan ääntä katsomossa, hyvä niin. Varotte vain imperiumin vastaiskua, josko joku dumari vaikka sattuu kuulemaan ehdotukseni! Ja kaikki muutkin mukaan Espoonlahteen, EBT pelaa tosi vauhdikasta peliä, korkeatasoista koripalloviihdettä parhaimmillaan.

Siivoamista, osa 2

Kaikenlaisia hyviltä tuntuvia ajatelmia jostain kumman syystä nousee päähän tyhjänpäiväisyyksiä touhutessa, esimerkiksi imuroidessa - kaikki kunnia imuroinnille, tärkeäähän se on mutta tylsää. Liiasta ajattelusta voi vaan olla muutakin haittaa kuin vain se, että ajatukset eivät lopulta ole kovinkaan hyviä. Voi käydä niinkin, että myös imurointi häiriintyy fataalisti. Niin kävi tuossa eräänä päivänä. Imuroidessani mietiskelin kirjoittavani ylös juttua siitä, miten siivotessa on hyvä ajatella viisaita. Läksin samalla vaihtamaan imuriin toista suutinta. Paitsi että palasin takaisin puhelimen kanssa ja ihmettelin että hittoakos sillä teen. Ja yritin jatkaa imurointia ilman suutinta, kunnes huomasin että olin sen ensimmäisen jo vienyt mennessäni. Hain sitten sen toisen ja muistin jatkaa siitä mihin olin jäänyt. 

Tuosta johtui mieleen pari ns. faktaa, niiden kirjaaminen näin peräkkäin on täysin sattumaa:

1) Kun ihminen yrittää tehdä kahta asiaa samanaikaisesti, hän vajoaa henkisesti noin 8-10 –vuotiaan tasolle. 

2) Naiset kuulemma harjoittavat jatkuvasti sujuvaa rinnakkaisprosessointia - niin he ainakin aina itse väittävät.

Kuten jo varoitin: on vähän vaarallista ajatella imuroidessa, tulee tyhmyyksiä mieleen.

Olli, positiivisuus, nuoriso

Nyt loppuu marinablogit. Luin nimittäin Olli Lindholmin haastattelun Hesarista, siinä hän ihmetteli ihmisten negatiivisuutta. Minäkin päätin ryhtyä positiiviseksi myös näin kirjallisessa ulosannissa. Tai niin ajattelin mutta sitten piru iski taas puun takaa. Ja päätin ensin kannustaa Olliakin vähän. Hän kun on muinoin Yö –yhtyeen kanssa sanaillut vaikkapa tällaisia innostavia mielenkohotussanomia:

” ja kaiken tämän jälkeen hän on valmis kuolemaan
itkien hän yössä nuolee haavojaan
jäljellä on enää arpi vanhan ystävän
vaikka odotitkin enemmän” (Enkelille, san. Olli Lindholm)
Jne, noitahan taitaa riittää?

Positiiviselle uran jatkolleen Olli voi ensi töikseen ottaa bändinsä nimeksi esimerkiksi Päivä, sitten minäkin lopetan ilkeilyn.

Mutta nyt aidosti positiivista kerrottavaa ja se tulee yllätysyllätys nuorison innoittamana. Olen jo pitkään kunnioittaen katsellut ja kuunnellut kuinka ainakin Nöykkiön busseissa nuoriso käyttäytyy: kun poistutaan bussista, huudetaan takaakin kuskille kuuluvasti ja reippaasti ”kiitos”. Lähes järjestään, kaikki nuoret! Toisin kuin me varttuneemmat, jotka puolisalaa livahdamme ulos päätä syvemmälle kauluksiin työntäen. Itse olen yrittänyt ottaa opiksi mutta ei tällainen vanha körmy uskalla kuin heilauttaa keskiovella kättään ja vähän kröhäyttää itselleni kuuluvalla äänellä ”...tos”. Kuka näille nuorille oikein on opettanut tapoja, ehkäpä toinen toiselleen: ei meidän sukupolvi ainakaan osaa julkisesti käyttäytyä.

Sunnuntaisaivartelua

Aina on pakko käyttää tilaisuus hyväkseen kun sellainen tarjotaan. Tällä kertaa tarjoilijoita ovat Hesarin lähes erehtymättömät toimittajat, ihan hopealautasella. Sunnuntaina 25.9. pääsi Suuri Saivartelija hekumoitsemaan peräti kahdella keskikoulun äidinkielen oppikirjasta poimitulla esimerkillä.

Kolmossivulla esiteltiin variksenpelättimien Suomen mestari, hauska kisa. Jutussa kerrotaan, että voittajapelätti ”päätyy äidin tilalle Korppooseen, koska siellä linnut söivät kaikki viinirypäleet”.  Näiden julmurilasten äiti varmaan lohduttautuu sillä, että hän nyt kuitenkaan ei siis ole aivan yhtä suuri kauhistus kuin hurjan näköinen voittajanukke. Onneksi ja toivottavasti äiti nyt pääsee pellolta sisätöihin.

Urheilusivuilla taas kuvaillaan, kuinka Jari Litmanen voitti taas Suomen Cupin. Kun syyssää ei kuitenkaan ole enää helteinen, oli hienoa, että Jari tällä kertaa sai pelata paita päällä. Toisin oli 19 vuotta aiemmin, jolloin Hesarin mukaan ”Litmanen juhli riehakkaasti ilman paitaa tekemäänsä maalia Suomen Cupin finaalissa ”.

Viikonlopputietoisuutta

Säätytietoisessa brittiläisessä TV-sarjassa Downton Abbey on viehättävän yläluokkainen leskikreivitär. Rahvassäätyisen lääkärin kerrottua viikonloppusuunnitelmistaan tuo todellinen oloneuvoksetar kysäisi hämmästyneenä ”weekend, what is that?”. Onneksi Suomessa ovat jopa muuttolinnut tiedostavampaa porukkaa. Hesarissa nimittäin kerrottiin, että viime viikonloppuna etelään päin lensi noin 50 000 kurkea. Eikä siinä vielä kaikki: bongarit riemuitsivat uutisessa, että seuraavana viikonloppuna on menossa vielä enemmän. Olenkin aina ihmetellyt että hittoakos ne kurjet aina pörräävät kokoontumispaikkojensa yläpuolella, lentelevät ympyrää ja raakkuvat. Nyt se selvisi: odottelevat viikonloppua. Se vaan kyllä pistää ihmettelemään että mistä ne kurjet oikein tunnistavat viikonlopun kun ei brittiaatelistokaan sitä tee?

Hammaslääkärissä

Hammaslääkärin tuoli on meidän kaikkien suosikkimesta, eikö. Seuraavaa vaan olen ihmetellyt aina tuossa lekottelutuolissa loikoillessani. Suu on täynnä kaikenlaista rojua ja lekurin sekä hoitajan käsiä. Ja sitten lääkäritäti - naisia he tosiaan useimmiten ovat - kysäisee puolihuolimattomasti: ”mitäs tälle poskihampaalle tehdään, otettaisiinko pois vai kannattaako vielä paikata?” Siis kysyy minulta, siinä tilanteessa. Kauhusta kankeana saan aikaiseksi korahduksen ja kouristusliikkeen, jonka lääkäri tunnistaa myöntäväksi nyökkäykseksi ensimmäiseen vaihtoehtoon. Ehkei se hammas heti lähde mutta päätös on tehty. Ehdottaisinkin, että lekurin ja hoidettavan välille sovittaisiin etukäteen käsimerkeistä, vaikkapa tyyliin: peukalo ylös tarkoittaisi ”juu, lopetetaan tosiaan tähän, ei se reikä tainnut niin paha kuitenkaan olla” ja keskisormi ylös tarkoittaisi ”kyllä, sattuu oikeasti niin **tusti”.