lauantai 30. toukokuuta 2020

Hyppää, perkele!

Näin kesän koittaessa ja ”sen-jonka-nimeä-ei-pidä-mainita” meidät kotiin vangitsemana tulee muistelleeksi merta ja veneilyä. Paitsi niitä hauskoja muistoja, myös toisenlaisia. Seuraavat asiat ovat kokeeneemmille veneilijöille tuskallisen tuttuja, mutta siltä varalta, että keskuudessamme on muitakin, kehotan heitä olemaan opeille vastaanottavaisia.

 

Kyse on veneilykurssista nimeltä ”Hyppää, perkele!”. Kuten sanottua, kaikkien meidän vanhojen wanna-be merikarhujen tuntema käsite. Muille referoin lyhyesti kurssin sisällön. Ja kerrottakoon heti alkuun, että suosittelen sitä ehdottomasti pakolliseksi kaikille veneen omistajille tai sellaisiksi aikoville.

 

Kurssin sisältö on yksinkertainen, samoin tavoitteet. Sen suorittaminen vaatii vain sen, että kykenee saamaan veneen poijukiinnitykseen laituriin pariskunnan voimin, ilman että kurssin nimeä tulee mainittua suorituksen aikaan. Et saa siis huutaa. Korostettakoon, että pariskunta tässä on täysin parisuhteen luonteesta riippumaton käsite, myöskään roolit eivät riipu mitenkään sukupuolisista määritteistä.

 

Loppukokeen suoritus menee suunnilleen näin.

Parisuhde lähenee todellista testiään

Muut kurssin osanottajat oleilevat simuloidussa tapahtumassa  venekerhon saaripaikan laiturilla tai vierasvenesatamassa veneissään. He ovat puuhaavinaan omiaan, ikään kuin huomaamatta jonkun lähestyvän. Kyse on kuitenkin ns. ”Tapahtumasta”, kaikki kyllä aina huomaavat. Vapaan paikan viereisten veneiden gastit varmistavat vaivihkaa, että fendarit ovat oikealla korkeudella. ”Avulias veneilijä” hyppää laiturille.  Toimit Kipparina, gasti eli parisuhdeosapuoli on keulassa. Lähestytte laituria, tavoitteena saada peräköysi kiinnittymään koukun avulla poijuun ja keula laituriin, ilman merkittäviä vaurioita. Suoritukset arvioidaan seuraavasti, huonommasta parempaan:

  1. Et saa kiinni peräpoijusta, vene ajautuu liian kovaa laituriin kolhien mennessään naapureita. Siitä huolimatta huudat ”Hyppää, perkele!”, luulet että parisuhdeosapuoli voi toimia puskurina ennen laituria. Ei voi. Hylätty suoritus, yritä uudellen ensi vuonna (jos sinulla on vielä gasti). 
  2. Saat kiinni peräpoijusta. Vauhti on kuitenkin väärä, uhkaat tuhota laiturin. Huudat ”Hyppää perkele!” mutta huuto on siinäkin mielessä turha, että parisuhdeosapuoli olisi pudonnut törmäyksessä laiturille joka tapauksessa. Tulos: laituri vaurioituu ja suoritus hylätään. Parempi onni ensi vuonna.
  3. Kuten äsken, mutta vauhti on liian hidas tai peräpoijun köysi on jäänyt lyhyeksi. Ajattelet, että tilanteen voi vielä pelastaa, joten huudat ”Hyppää perkele!”. Tulos: parisuhdeosapuoli on meressä ja suoritus hylätään. Yrität uudelleen ensi vuonna.
  4. Peräköysi on kiinni ja Avulias Veneilijä tarjoaa apua pyytämällä heittämään keulaköyden. Olet Tosi Veneilijä ja huudat ”pärjätään kyllä”. Ette pärjää, parisuhdeosapuoli hyppää ilman että huudat mutta on sotkenut keulaköydet tai jättänyt ne liian lyhyiksi. Saat uusia kokeen vaikka ette kiinnittyneetkään laituriin, koska et huutanut mitään.
  5. Meri on onneksesi tyyni, heilautat kipparinlakkiasi iloisesti ja huolettomasti kaikille veneille ja niille, jotka  seuraavat laiturilla Tapahtumaa. Saat kiinnityskoukun lennossa poijuun, naapuriveneet ovat tarpeeksi kaukana, jarrutat pakilla juuri oikeaan aikaan ja parisuhdeosapuoli astuu kepeästi laiturille köydet oikean mittaisina, varmistaa ettei laituri tai keula vaurioituisi vaikkei vauhti täysin pysähtyisikään (joskin se toki pysähtyy) ja kiinnittää köydet. Sammutat koneen, tervehdit naapureita ja vaihdatte merimatkan kuulumiset. Avaat rommipullon. Hyväksytty suoritus, jonka suorittaaksesi sinun toki on täytynyt harjoitella Tapahtumaa Strömsössä vähintään yksi kausi. Tervetuloa veneilijäksi, mutta älä toki kuvittele, että ensi kerralla (tai koskaan enää) olisi tyyni.

Hyvää veneilykesää teille, joille sellainen koittaa. Lycka till!