Miten käy Miinalle?

Tällä kertaa haluan kiinnittää huomionne vakavaan joulunaikaiseen yhteiskunnalliseen ongelmaan. Voi toki olla että kyseessä on menneen maailman haaste, vähän vaikea on kelkoilla körötellä enää ainakaan pk-seudun välittömässä läheisyydessä, tsadista itsestään puhumattakaan. Mutta tuo ilmastomuutos ei ollut se tarkoittamani ongelma, siihenhän voimme helposti vaikuttaa.

Mielenpahoitusindeksiäni nostavat tänään joululaulut, eräs tietty erityisesti. Kaikkihan osaamme surkutella varpusressukkaa kylmänä jouluaamuna tai Petteri -paran vaikeuksia suoriutua lähes ylivoimaisesta vuotuisesta reenvetokeikastaan kaamoksen keskellä. Mutta entäs Mökin Miina, muistammekos häntä nyt?

Taavetti ja Tiina venaa kyytii

Miettikääpä nyt näitä sanoja:
"Tuossa mökin Miina
kulkee kirkolle
Taavetti ja Tiina
nouskaa kannoille"
Miten niin Taavetti ja Tiina? Pakkasta on varmaan 20 astetta, pimeä jouluaamu, kello on viisi ja risat - mikä hiivatin kirkko muuten alkaa pian viiden jälkeen vai körötelläänkös sinne tuntikausia, vielä pahempaa Miinalle. Koska vanha torpparijärjestelmän uhri, mökin Miina, se siinä köpöttelee matkaa, joka hepojen vetämässä reessäkin kestää oletettavasti tunteja. Ja ketä otetaan kyytiin? No Taavetti ja Tiina, kaikesta päätellen reippaat koululaislapset, jotka tuon matkan kirkonkylällä olevalle koululleen kirmaavat jalkaisinkin päivittäin. He pääsevät kannoille seisomaan vain, jotta Jussille ja Liisille olisi seuraa. Höh.

Mahtaako Miina nyt edes hitaasti rientäen ennättää vuotensa päätapahtumaan, joulusaarnaa kuulemaan? Vai paleltuuko peräti pakkaseen ja ilmestyy Juhanin ja Liisin pihaan varpusena seuraavana vuonna anomaan vähän enemmän armoa kuin edellisjouluna sai kokea? "Tällä kirkkotiellä / aina olla vois" - sekö oli mökin Miinan karu kohtalo? Tällaisia mietiskelen taas tänäkin vuonna, eikä ajatus jätä rauhaan ennen kuin viimeisetkin joululaulurenkutukset taas vuodeksi hiljenevät.

Miina mielessänne: viettäkäää oikein rauhallinen joulu!

Kouluun vai töihin?

Kumpaan menossa?

Veikkaanpa että et ole tullut koskaan miettineeksi, mistä tietäisi onko työmatkasi varrella vastaasi tuleva henkilö menossa töihin vai kouluun. Joten tehdäänpä se nyt. Okei, jätetään se triviaali kokokysymys huomioimatta ja tehdään pieni kisa. Seuraavan listan tyypit ovat menossa jompaan kumpaan kohteeseen, tehtävänä on arvata kumpaan. Vinkiksi voin sanoa, että molempia sortteja on yhtä monta.

• Sillä on kauhea kiire koska se on jo myöhässä ja tietää sen
• Ei sillä mikään kiire ole, päämäärä ei sieltä mihinkään häviä
• Sitä ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka vastaan tulevan oven lasit olisi muovia, safiiria tai whatever 
• Oven lasi on tosi mielenkiintoinen, sitä pitää vähän räplätä, ainakin kokeilla olisko se jopa jotain avaruusmuovia
• Se varoo kiireessäkin tarkasti mahdollisia liukkaita lätäköitä
• Se huomaa, että lätäkkö on vähän jäässä, siinä voi ehkä vähän liukuilla edestakaisin
• Sitä ei oikeastaan kiinnosta mikään ympärillään koko matkan aikana - no, ehkä kaverin FB-päivitys loistavasti alkaneesta aamusta. Sille voi katteellisena bussimatkan aikana tuhahtaa
• Se ehkä pyydystää yhden pokemonin tuosta nurkalta, saattaa vähän ihmetellä kiintoisaa teräskaiteen jäistä yksityiskohtaakin; ei kuitenkaan kokeile tällä kertaa sitä kielellä
• Se pääsee perille huomaamatta miten, jotenkin matka ja tuokin aika elämästä taas vain meni
• Perille se pääsee joskus ja oppi taas matkalla monta uutta juttua
  
  
  Väärin vastanneille voin sanoa: ehkä ette olekaan kasvaneet liian vanhoiksi, ehkä teillä on vielä toivoa elämässänne. Kateeksi käy.

Selkä- vai mitä lie kipuja

Olen kärvistellyt viimeiset puolitoista viikkoa vaivan kourissa. Selkäperäisen jalkakivun nimittäin. Kyllä, sellaistakin on olemassa, ilmeisesti ihan yleistä vielä. Siis että jalkaan sattuu kun selkä on pipi. Kutsuvat sitä erilaisilla nimillä enkä tiedä kumpi siinä on pahempaa: se että sattuu välillä ihan s****nasti vai se että tämän vaivan esiintymistiheys populaatiossa  näyttää pahasti korreloivan iän kanssa. Suomeksi sanottuna, "mitä vanhempi olet, sitä varmemmin sattuu". 😓

Lääkäri-veijari

Mutta kerronpa teille mikä tässä on hassunhauskaa, vaikkakaan en sattuneesta syystä nyt naura vatsa ja selkä kippuralla. Homma kävi nimittäin niin, että olin päättänyt ergonomiasyistä, mm. selkää säästääkseni, hankkia sähköpöydän kotitoimistoon. Ikaeasta, totta kai, ja itsehän sen raskaat kokorautajalat ja muut rojut piti roudata autoon ja pois ja kotiin - puhumattakaan lattialla akrobaattiasennossa suoritetusta kokoamisesta. Ja niinpä ei sitten seuraavana aamuna kirmattu pirteästi tai muutenkaan sängystä yhtään mihinkään. Se siitä ergonomista sitten.

Onneksi lääketeknologia on keksinyt konstit kaikkeen vaivaan. Ehkä tähänkin, en tiedä koska en ole varma kuinka paljon koskisi jos en näitä minulle määrättyjä tabuja popsisi. Voihan olla että siis tepsivätkin, voi olla että eivät. Luin varmuuden vuoksi tuoteselostuksen, siis että mitäs oikein olen nauttimassa. Huomasin, että lekurini olikin ollut aika velikulta. Kyllähän tuota määrättyä lääkitystä voi kipuihinkin käyttää mutta ensi sijassa näyttäisi olevan masennuslääke. Niinpä nyt ehkä kyllä sattuu h****tisti mutta ei harmita yhtään.  Ihan hauskaa tämä on, katsokaa nyt, en ole tässäkään blogissa kiroillut paljon yhtään! Ja koska juuri opin lisäämään emojin näihin teksteihin niin osoitan sen vielä näinkin: 😛

Konstit on monet - päästösäästöissäkin

Ihmisille ihmeteltävää antoi Lundin yliopiston tutkijoiden laskelma siitä, kuinka kukin parhaiten auttaisi omilla kotikonsteilla ilmastoa olemaan muuttumatta. Otamme totta kai kaikki opiksemme, eikö?

Itse olen jo aikaa sitten antanut oman uhraukseni. Ylivoimaisesti isoin pylväs CO2-päästöjen välttämiseksi kun muodostuu jokaisesta lapsesta, jonka jättää saattamatta maailman riesaksi hiilidioksidia tuottamaan. Huomatkaa, että pylväs on kertaluokkaa korkeampi kuin muut, siis aivan kunkku pelastusvalikoimien joukossa. Kun ollaan A:n kanssa siis tyydytty kahteen versioon jälkeläisiä, on maailma pelastunut hirvittävästi suurperheisiin nähden. Ja joka päivä on helppo tuottaa tuo sama hyöty uudelleen ja uudelleen. Nerokas konsti, nyt voisin kaikessa rauhassa ajella bensakäyttöisellä katumaasturilla!

 Lähde: http://iopscience.iop.org/article/10.1088/1748-9326/aa7541 

Hesarin asiasta tekemän ihmissuhdejutun mukaan huolestuneet idealistiparat (tai -sankarit, katsannosta riippuen) ovat oikeasti harkitsemassa tuota keinoa asevalikoimaansa. Eli päätymässä lapsettomuuteen pelastaakseen maailman. Siitä vaan, mutta en malta olla ihmettelemättä että kenelle he sitä maailmaa tuolla toimella oikein pelastavat? Ennen vanhaan päästöjen (ja sitä ennen saasteiden tai ydinaseiden) vastaisten toimien argumentti oli että jätetään maailma vielä lastenlapsillemmekin.

Jäinpä vielä myös miettimään tutkijoiden keinovalikoimasta missaamaa konstia. Se kaikkein ilmeisin henkilökohtainen panos, viimeinen ratkaisu jonka voisi tehdä meidän muiden ja maapallon hyväksi.  Siis kuinka korkeaksi olisi vertailussa noussut pylväs "Jokainen vuosi, jotka et enää olisi hengissä tuottamassa CO2:a tästä päivästä lähtien"? En nyt kehota laskemaan, puhumattakaan kokeilemaan: on ehkä vielä vähemmän viisas ehdokas kuin nykykuvissa oleva lasten tekemättä jättämisen pylväs.

No, rehellisesti ja realistisesti, ettei kukaan nyt suuttuisi: lupaan jatkossakin kulkea töihin julkisilla ja golf-kentälle tulevaisuudessa biokaasuautolla. En siis sähköautolla, biokaasulla kun CO2 -päästöt ovat negatiivisia. Tiesittehän, että kilolla kotitalouden biojätettä mädätettynä kaasuksi pääse yli 10 kilometriä autolla - ei hassumpaa?

Kierrättelen hissiin

Nyt olen tainnut löytää kehityksen viime vuosien kukkasen: biojätepussit. Vai onko joku muka nänyt surkeampaa tuotetta tarkoitukseensa? Ohut heppoinen pussukka, juuri sellainen, jonka antaisi malliksi suunnittelijoille komennolla "katsokaakin ettette nyt ainakaan tällaista vetelää löllöpussukkaa saa aikaiseksi, ei siis sellaista joka tuntuu siltä kuin vetelät kaikenlaiset biotähteet valuisivat juuri läpi hissin lattialle". Ja suunnittelijat menivät ja tekivät työtä kiellettyä  eli juuri tuollaisen. 

Siinä se venaa: kuka uskaltaa?

Tiedättekö, mielestäni lautaselta tai lihakastikekattilasta kaavittavat jätteet tarvitsevat vähän normaalia muovikassia vahvemman kuljetuspakkauksen. Eikö? Sellaisen, jota voi rohkeasti lähteä kuskaamaan hissillä kohti roskishuonetta. Ei siis sellaista, jonka sisällä ällölällö melkein elävä orgaaninen jäte tuntuu siltä kuin se haluaisi aloittaa uuden elämän hetkenä minä hyvänsä. Ensin keploteltuaan mikrometrin paksuisen hentoisen pussinseinän läpi, joko jälkeen jäävänä vanana tai kertalörtsähdyksellä. 

Olettekos muuten miettineet, mitä siinä hississä tai käytävällä pitää tehdä siinä vaiheessa kun lörtsät on lattialla:

a) Jätät jätteet siihen ja lähdet etsimään lapiota ja ämpäriä? 

b) Jätät ne siihen etkä lähde etsimään yhtään mitään? 

c) Soitat 112 ja pyydät hätäapua tai 020202 ja pyydät Ghostbusterssien numeron? 

d) Kilautat kaverille?

Mitä teetkin, ensi kerralla et osta biopussia tai ainakin laitat sen kunnon kuljetuspussiin - jonka pussin sitten laitat erikseen normijätteiden joukkoon ja tuhoat taas maailmaa. Niin teen itse nykyisin.

Mutta se syy, miksi tässä tuhlailen Haminan palvelinsalin sähköä eli kirjoittelen googlen blogisovelluksella ja tuotan gramman CO2:ta, on periaatteellinen kysymykseni: onko tällaisenkin vähänkin ekologiseen vivahtavan tuotteen pakko olla ihan periaatteen vuoksi  huonoa? Siis että "tehdään tästä pussista nyt vähän ohuempi niin varmasti näyttää luontoa pelastavalta"? Muuta syytä en nyt heti keksi meidän kiusaamiselle.

Taidan lopettaa lajittelun, superkeinoäly eli robotit tulee kuitenkin ja tuhoaa maailman ennen kuin lajittelemattomat roskat ennättävät sen tehdä.

 

Elämäni kyborgina

Ihmettelin tässä taannoin itsensämittaajia eli biohakkereita: http://juttuslaisseja.blogspot.fi/2016/04/biohakkerointia.html . Siis jengiä, joka haluaa pakonomaisesti tarkkailla koko ajan kaikenlaista kehontoimintaansa. No nytpä teen tunnustuksen: olen muuttunut kyborgiksi. Eräänlaiseksi biohakkereiden kunkuksi.

Tämä ei ole kyborgi - ehkä?

Säästän lukijan kuuklaamisen vaivalta, tässä wikipedian määritelmä: "[Kyborgi:] Sana on yhdistelmä kyberneettisestä ja organismista tarkoittaen biologista  eliötä, johon on yhdistetty tekniikkaa". Kun aiemmin tuossa kirjoitelmassani kiroilin vuosien aikana tehtyjä tuhansia sormenpään rikkomisia niin nytpä näyttäisi loppu uhkaavan tuota tyhmää touhua. Sain nimittäin käsivarsikudokseen upotetun anturin. Mainio keksintö, vain 40 vuoden odottelun jälkeen. Ja teknologia ei muka tuo hyvinvointia. Nyt mittailen lukulaitteen yhdellä pyyhkäisyllä verensokerin koska tahansa ja kuinka monta sataa kertaa päivässä haluan, yhdellä ranneliikkeellä. Ei hassumpaa lainkaan, ette arvaakaan.

Mutta eipä ole kyborgina  elo aina helppoa, ei. Sen sain havaita kun asioin päivän ikäisenä yhdistelmä-bioeliönä apteekissa. Kävin etsimässä itsekiinnittyvää sideharsoa anturin ympärille, ettei golfswingissä vaan irtoa kudoksesta. Avuliaan oloinen (vähänpä silloin tiesin...) myyjä tuli apuun ja kerroin mitä tarvitsin. Sellaista sideharsoa siis, kas kun "minulla on anturi kädessä, pitäisi sitä suojata". Pieni epäluulo jo heijastui myyjästä ja mahtoiko toinen suupieli vähän kohota hymyynkin. En lannistunut, varmistin vielä että "onhan se nyt sellaista, ettei liimaannu anturiin kiinni ja irroita sitä?" No juu toki kuulemma on, ja "ihan sen väristäkin kun varmaan etsit, ihan keltaista vaikka". Vähän ihmettelin että mitä hiton keltaista, valkoiseltahan tuo näyttää. Yritin protestoida väriväitettä mutta äsken niin kiltin näköinen myyjätäti oli jo kääntänyt selkänsä ja mennessään pyöritti päätään taaksepäin ivallisesti naureskellen. Jäin siihen seisoskelemaan harso kädessä, tooodella tyhmän näköisenä.

Vasta myöhemmin ostoksen tehtyäni tajusin mistä oli kysymys. Olin tullut kohdelluksi kahelina foliohattuisena, salaliittojen uhriksi heittäytyneenä pellenä, joka on täynnä hampankoloihin jemmattuja radiolähettimiä ja ehkä itse kiinnitettyjä vastahärveleitä. Hitto, jouduin toteamaan että ei ole helppoa kyähulluillakaan. Lopettakaas nyt heti niiden kiusaaminen ja palvelkaa pentele vieköön asiakkaana kun tulevat ostamaan alumiinifoliota tai amalgaaminpoistohohtimia tai mitä ikinä. 

Taidan perustaa kyborgien ja foliohattujen yhteisyhdistyksen, saa meidän kiusaaminen loppua nyt!

Ja valkoinenhan se lopulta oli, mitäs jos olisin oikeasti etsinyt keltaista?