torstai 28. huhtikuuta 2016

Varoittavia merkkejä


Katso äiti, ei hampaita!
Kävelinpä taas aamuna muutamana kouluunmenon aikaan pysäkille. Valppaana, etten vahingossa kävellyt kenenkään päälle. Olenhan tullut tietämään, että lapset ovat elävä varoitusmerkki liikenteessä. Ja niinhän ne ovatkin.

Kunnes sitten juuri opin, että puhelinta suojatiellä räveltävä noin ekaluokkalainen tyttö se vasta varoitus onkin. Näytti vaaralliselta, ei puhelimen kannalta.

Mutta olisiko vielä varoittavampi merkki potkulautaa yhdellä kädellä puhelimen kanssa ohjaileva ehkä tokaluokkalainen: kaikkien varoitusmerkkien kunkku?

Paitsi että seuraavaksi vastaan tuli kohti risteystä alamäkeä päästelevä pyöräilevä ala-astelainen. Mutta ei huolta: ilma oli niin kylmä, ettei kännykkä ollut kädessä. Molemmat kädet olivat nimittäin tiukasti pusakan taskuissa.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Biohakkerointia


Biohakkeri? Eilen olisin vielä luullut että sellaisella silputaan piharoskia. Nyt tiedän paremmin.

Kuvassa esi-digiaikainen biohakkeri
A-studiossa tänään "biohakkeri" Teemu Arina kertoi harrastavansa itsensä tutkiskelua, peräti mittaamista. Eikä vaan silloin tällöin vaan jatkuvasti. Kaveri vaikutti olevan innoissaan siitä että sai pitää päällään jotain hiivatin "älypaitaa", joka sinkautti älypuhelimeensa pulssin ja ehkä silmien räpytystiheyden ja muuta kiintoisaa. Älytönpaita, sanoisin minä.

Varmaan on niin että jatkuva itseanalyysi ja taulukointi tuo kansanterveyttä. Siis jos kaikki ne sen tekisivät, joiden tosiaan olisi syytä mittailla. Mutta kun sitä nyt tuntuvat harrastelevan perusterveet hyväkuntoiset nuoret. Tervettä?

Kun olen mittaillut itseäni ilman siihen sisältyvää suurta intohimoa nelisenkymmentä vuotta, rei'ittäen sormenpäitä viimeisten vuosikymmenten aikana arviolta parikymmentä tuhatta kertaa, niin tulinpa ihmetelleeksi seuraavaa. Olisiko tuollainen mittausfriikki jopa innoissaan kun pääsisi samaan tilanteeseen, tutkiiko hän sykettään ja muita arvoja jopa sairaalloisen toiveikkaana havaitakseen pienen anomalian tuloksissa? Päästäkseen ihan oikeasti tällaiseksi ammattilaiseksi mittailemaan jotain relevanttia suuretta loppuiäkseen. Voin vakuuttaa: ei kannata unelmoida moisesta.

Ja myönnetään että kyllä mielenkiinnolla odotan itsekin digiteknologian kiintoisia lääketiedeuutisia, eniten Googlen piilolaseja, jotka mittaavat verensokerin silmänesteestä, jatkuvasti. Ovat jo kliinisissä testeissä. Mutta en nyt kyllä sellaisia ihan vaan niiden silmittömän hauskuuden vuoksi pitäisi.