Nyt on kuulemma ihan out roikkua Facebookissa. En edes yritä arvata mikä "some"-juttu sitten olisi in mutta kaikesta päätellen myös twitter alkaa olla aika last season (anteeksi ilmaisuni, pitäähän minun yrittää edes eilisen muodissa roikkua).Mutta vielä sitä twiittailua vaan meille tyrkytetään. Veikkaan, että toimittajat innostuivat jossain arabikevään vaiheilla asiasta ja juttu jäi päälle. Samalla tyrkyt ja sosioterapiakonsultit haistoivat haaskan ja ovat edelleen sitä mieltä että nyt viestinnän maailma mullistuu. Jokainen on oikesti journalisti ja voi nyt vaikuttaa maailmaan. "Me teemme yhdessä uutistodellisuuden". Jep.
En kyllä kuuna kullan valkeanakaan keksi että miksi joku haluaisi kuulla jotain mitä juuri minulla on koko ajan pikaviestilläni sanottavana kaikille muutamille miljardeille. Mutta siitä huolimatta ajattelin kuitenkin mennä mukaan juoneen. Joten keksinpä jotain, mitä kukaan muu maailmassa ei tiedä yhtä hyvin kuin minä: onko Nöykkiön luistinrata käyttökunnossa. Se nimittäin sattuu olemaan tuossa parinkymmenen metrin päässä kyökin ikkunasta. Ja aina silloin tällöin joku onneton perheenisä köröttää turhaan paikalle kakarakatraan kanssa vain nähdäkseen, että sulanuthan se on, tai hankien peitossa.
Vaan enää ei tarvitse körötellä. Sen kun vain mobiilihärpäkkeellään tekee tiwiittihaun #Nöykkiönkenttä niin sieltähän pukkaa tulemaan maailmanhistoriallisesti merkittävää tietoa. Jaa ettei taida se turhautunut perheenisä tuota tägiä löytää? No se nyt ei ole minun ongelmani, uskon vahvasti Wiion ensimmäiseen lakiin: kaikki viestintä epäonnistuu (aina).
Paitsi että hei: pistin ekan twiitin tuossa puoli tuntia sitten ja eikös kymmenen minuutin kuluttua ollut luistelijoita aurauksen jälkeen jäällä. Nonni, siitäs sain!
