Aloitetaan teoriapohjustuksella eli vaikkei ketään muuta kiinnosta niin laitanpa itselleni muistutukseksi muutaman linkin tätä aihetta aiemmin sivuaviin blogeihin.
Tästä tulikin vähän pidempi juttu, sen verran on painavaa asiaa. Nyt nimittäin piru vei sen toisenkin käden.
Pikkurillistähän se
aina lähtee, sanotaan. Mutta on vaikea sanoa mikä nykyisissä kaikkeen elämäämme
tunkevissa digipalveluissa oli se pikkusormi, se pieni herkkupala jonka piru
vei ensimmäisenä. Olisiko ollut iTunes, josta yllättäen tuntui saavan ostettua
lähes kaiken musiikin, jota ikinä olet halunnut kuunnella. Siihen loppui
cd-ostokset, mäiskis vaan (sorry, onomatopoetiikkaa on muotia ja minähän olen muodikas). Mutta eihän siellä iTunesissa
kaikkea ollut ja vähän hankalaahan sieltä oli kuitenkin ostella ja latailla.
Siis verrattuna nykytilanteeseen. Tuli siis valkeus ja sen nimi oli Spotify.
Leffapuolenkin muutokset me kaikki muistamme, jopa
kurahousuissa kulkevatkin eli kolme-neljäkymppiset. Hekin ovat ensin joutuneet
”nauhoittelemaan” televisiosta elokuvia, ettei tarvitsisi olla kotona silloin
kun Ylen ja Maikkarin tädit ja sedät käskevät. Sitten digiboxien ja AppleTV:n kautta
pääsimme uuteen autuuteen tässäkin mediassa: tulkoon Netflix. Amen.
 |
| Heppu ei tiedä miten nämä lukisi |
Mutta. Nyt olen siis
myynyt molempien käsieni lisäksi sielunikin, eikä paluuta ole. Nyt on Storytel.
Sen jälkeen kun maailman paras kirjastolaitos oli aikanaan pelastanut
pikkupojan 1960-luvun syksyjen harmaudesta (ks. kirjastoblogi) eli avannut ovia uusiin
todellisuuksiin pekkatöpöhäntien, peppipitkätossujen, pertsajakilujen ja
tarzanien kautta hemingwayhin, steinbeckiin ja faulkneriin, sen jälkeen tuli
ajanjakso, jolloin myös ostelin kirjoja. Koska sillä lailla saa heti juuri
sellaista lukemista kuin haluaa, ei tarvitse jonotella ja niska vinossa
katsella niitä kirjaston hyllyissä lojuvien klassikoiden selkiä - niitä, jotka
pitäisi lukea mutta kun ei millään jaksa. Sitten digitalisaatio iski myös
kirjastoon, tuli helmet.fi. Paras keksintö sitten - no, en nyt keksi minkä jälkeen. Otetaan esimerkki. Tässä eräänä päivänä keksin tarvitsevani 1920-luvulla kirjoitetun kirjan
Kymenlaakson ja Suursaaren matkailusta. Haku Helmet.fi:hin, varaus vetämään ja parin päivän
päästä kirja oli ilmestynyt lähikirjastooni jostain seittien ja pölykerrosten keskeltä - ei kun steriileistä hyllyistä tietysti, mutta kellarista silti. Ja viesti kännykkääni: ole hyvä, noudettavissa parin sadan metrin päästä! Älytön
juttu.
Tuli myös e-kirjat,
ostettavat sellaiset. En ole jaksanut seurata mitä kaikkia niitä olisi tarjolla mutta
Elisa-Kirjaa olen käytellyt. Siinä on vähän sama vika kuin iTunesissa aikanaan:
ostat teos kerrallaan muka omaksesi jotain mitä et kuitenkaan oikeasti saa itsellesi. Epistä.
Kunnes saimme
Storytelin, eli päästään tämän jutun asiaan. Yht’äkkiä minulla on vapaasti pientä korvausta vastaan luettavissa (melkein) kaikki mitä ikinä kuvittelen haluavani lukea! No, ei siis ihan kaikkea, klassikot suomeksi pitää hakea näköjään kirjastosta, myös faulknerit ja hemingwayt (joko ne on
klassikoita, en tiedä?), vaikkakin Pekka Töpöhäntiä kyllä löytyy kiitettävästi.
Rohmusin saman tien jonoon omaan virtuaalihyllyyni kaikki Pierre Lemaitre’t
flunssaviikkojen viihteeksi ja pari elämäkertaa muuten vaan. Juu, pahoittelut
kirjakauppiaalle, kävi näin: kiertelin kaupassa kärvistellen etten vain
sortuisi mihinkään; sattui silmään Lennonin uusi elämänkerta, kehuttu
sellainen; avasin Storytelin ja tsekkasin, löytyy; siirsin virtuaaliseen
hyllyyni. Sekä kuunneltavana että luettavana versiona. Ja nytpä minun ei enää
tarvitsekaan flunssaisena tylsämielisenä vain tuijottaa Netflixiä, voin
jaksaessani lukea juuri sitä mitä haluan tai jos en jaksa, kuunnella.
Mitä tästä nyt siis
pitäisi ajatella, ei taida auttaa kysyä kaiken tietäviltä kirjailijoilta että
”pitäisikö olla huolissaan”? Ja mielenkiintoista olisi kuulla Jungnerin
vastaus, tukeeko tämä hänen teoreemansa ”unohtakaa kirjat, lukeminen on so last
season”, vaiko päinvastoin? Muuttuuko siis lukeminen seksikkääksi kun sitä
voikin harrastaa nykyaikaisin digitaalisin välinein? Ehkä sieltä voi vaikkapa
haulla suodattaa esiin alle 200-sivuiset, joita kertomansa mukaan Mikael jaksaa lukea?
Olen siis niin
ymmälläni, että pitää tehdä vanha kunnon plussat vs miinukset, kas näin
+ no onhan tämä nyt hienoa (lue tuolta ylhäältä): melkein kaikki kirjat hintaan 17 eur/kk
+ ja ne on mukana
aina, puhelimessa ja pädissä
+ …ja bussissa,
kuuntelemalla
+ yöpöytä on siisti,
ei viittä kesken olevaa kirjaa lojumassa
+ kun kirja on
luettu (ja vaikkei olisi), ei tarvitse kierrättää
+ heti kun raaskin
heittää vanhat kirjat ja kirjahyllyn pois, huushollin tila kasvaa
- sähköä kuluu, maailma lämpenee
- kyllähän kirjat oikeasti pitäisi lukea
sivuja kahistellen
- tukehdun ähkyyn, en saa senkään vertaa
mitään loppuun luettua kuin ennen :-(
- mitä käy kirjastoille, sivistyksemme
sielulle?
Mutta pakko myöntää,
olen kyllä sen verran hedonisti, että ummistanpa silmäni ja korvani muulta kuin
seireenien kutsulta. Ei ne leffateatteritkaan sitten lopulta kuolleet
striimauspalveluihin, ei lopu kirjanpainantakaan. Enkä taida digtalisaatiota
saada pysäytettyä, vaikka jonottaisin oikeita kirjoja helmet.fi:stä - ai niin,
sekin on digitalisaatiopalvelu.
Taidan kuitenkin
tehdä itseni kanssa kompromissin: tietokirjat ja historiakirjat aina paperilla,
kiitos.
Lopuksi se
pääharmi tässä kaikessa: pakkoko tämän Storytelinkin on olla ruotsalainen
palvelu? :-(
