Sunnuntaisaivartelua

Aina on pakko käyttää tilaisuus hyväkseen kun sellainen tarjotaan. Tällä kertaa tarjoilijoita ovat Hesarin lähes erehtymättömät toimittajat, ihan hopealautasella. Sunnuntaina 25.9. pääsi Suuri Saivartelija hekumoitsemaan peräti kahdella keskikoulun äidinkielen oppikirjasta poimitulla esimerkillä.

Kolmossivulla esiteltiin variksenpelättimien Suomen mestari, hauska kisa. Jutussa kerrotaan, että voittajapelätti ”päätyy äidin tilalle Korppooseen, koska siellä linnut söivät kaikki viinirypäleet”.  Näiden julmurilasten äiti varmaan lohduttautuu sillä, että hän nyt kuitenkaan ei siis ole aivan yhtä suuri kauhistus kuin hurjan näköinen voittajanukke. Onneksi ja toivottavasti äiti nyt pääsee pellolta sisätöihin.

Urheilusivuilla taas kuvaillaan, kuinka Jari Litmanen voitti taas Suomen Cupin. Kun syyssää ei kuitenkaan ole enää helteinen, oli hienoa, että Jari tällä kertaa sai pelata paita päällä. Toisin oli 19 vuotta aiemmin, jolloin Hesarin mukaan ”Litmanen juhli riehakkaasti ilman paitaa tekemäänsä maalia Suomen Cupin finaalissa ”.

Viikonlopputietoisuutta

Säätytietoisessa brittiläisessä TV-sarjassa Downton Abbey on viehättävän yläluokkainen leskikreivitär. Rahvassäätyisen lääkärin kerrottua viikonloppusuunnitelmistaan tuo todellinen oloneuvoksetar kysäisi hämmästyneenä ”weekend, what is that?”. Onneksi Suomessa ovat jopa muuttolinnut tiedostavampaa porukkaa. Hesarissa nimittäin kerrottiin, että viime viikonloppuna etelään päin lensi noin 50 000 kurkea. Eikä siinä vielä kaikki: bongarit riemuitsivat uutisessa, että seuraavana viikonloppuna on menossa vielä enemmän. Olenkin aina ihmetellyt että hittoakos ne kurjet aina pörräävät kokoontumispaikkojensa yläpuolella, lentelevät ympyrää ja raakkuvat. Nyt se selvisi: odottelevat viikonloppua. Se vaan kyllä pistää ihmettelemään että mistä ne kurjet oikein tunnistavat viikonlopun kun ei brittiaatelistokaan sitä tee?

Hammaslääkärissä

Hammaslääkärin tuoli on meidän kaikkien suosikkimesta, eikö. Seuraavaa vaan olen ihmetellyt aina tuossa lekottelutuolissa loikoillessani. Suu on täynnä kaikenlaista rojua ja lekurin sekä hoitajan käsiä. Ja sitten lääkäritäti - naisia he tosiaan useimmiten ovat - kysäisee puolihuolimattomasti: ”mitäs tälle poskihampaalle tehdään, otettaisiinko pois vai kannattaako vielä paikata?” Siis kysyy minulta, siinä tilanteessa. Kauhusta kankeana saan aikaiseksi korahduksen ja kouristusliikkeen, jonka lääkäri tunnistaa myöntäväksi nyökkäykseksi ensimmäiseen vaihtoehtoon. Ehkei se hammas heti lähde mutta päätös on tehty. Ehdottaisinkin, että lekurin ja hoidettavan välille sovittaisiin etukäteen käsimerkeistä, vaikkapa tyyliin: peukalo ylös tarkoittaisi ”juu, lopetetaan tosiaan tähän, ei se reikä tainnut niin paha kuitenkaan olla” ja keskisormi ylös tarkoittaisi ”kyllä, sattuu oikeasti niin **tusti”.