Helppokos se oli Hemingwayllä novellejaan ja romaanejaan rustailla kun oli inspiraatioita elämässä. Sai ammuskella toisten jahtaamia leijonia, katsella toisten sisällissotia ja nostella veneeseen toisten läheisyyteen houkuttelemia jättikaloja. Mutta yritäpäs tässä nyt edes bloginpuolikasta väsätä jos ylevin innoittaja on pimeän jouluiltapäivän kävelylenkki Espoon lähiön autioilla kaduilla.
No ei ihan autioilla, tuli vastaan pari muutakin kävelijää. Ei voi varsinaisesti väittää että reippailijaa. Tai siis perheen vanhemmat varmaan olisivat halunneetkin reippailla mutta olivat onnettomat yrittäneet myydä varhaisteinille tyttärelleen saman ajatuksen eli reippaan kinkunsulatuslenkin koko perheen voimin. Aijai, huono ajatus. Näytti meno siltä että Sjöbergin hinauspalvelu olisi pian saamassa joulupäivän erikoiskeikan: pitää käydä hinaamassa yksi teini Nökän kujilta kotiin. Ei nimittäin sillä askelluksella muuten aamuksi selviytyisi, laahasi jalat sen näköisesti katuhiekkaa. Pimeässäkin loisti vastentahtoisuutta ympärilleen säteilevä irvistys.
Tuostapa johtukin mieleen uusi harrastus, jonka ajattelin aloittaa. Pistän pystyyn kisan "vastaantulevat ärmyt vastaan ilkut". Aloitin jo joulunalusella kauppareissulla. Keräilen siis erityisen yrmeitä naamoja ja oikein reippaita ilmeitä. Ajattelin tehdä pitkäaikaisen sosiologisen tutkimuksen, muutamien vuosien pituisen vaikkapa. Varmaan suurin osa vastaantulijoista tulee lokeroiduksi kategoriaan "pidän pokkani, älä yritä minua analysoida". Niitä en ehkä laske mukaan, mutta muut pistän jompaan kumpaan läjään.
Mitäs järkeä tuossa sitten on, kysytte. No sepä järki, että vähänkös tyhmää on itse olla ihan hirveän örmynä jos koko ajan yrittää ainakin alitajuissaan saada toisenmerkkiset voittamaan sosiologisen kisan. Pakko on näyttää jokseenkin pirtskalta ja se kuulemma virkistää omaakin elämää. Saas nähdä.
Niin: joulun alla myrtsit voitti, en laske tuota aikaa mukaan kisaan.
Hesari kertoili kuvitteelliset stereotypiat kolmesta joulupäivän vietosta, subjekteina Hipsteri, Lapsiperhe ja Eläkeläispariskunta. No, totuus on tarua ihmeellisempä kuten tässä paljastan. Ensin Hesarin kuvitelma, sitten totuus eli kuinka se joulu oikein taas läpsyteltiinkään.
Hipsteri
Tarua: Osallistuit jouluun asti jatkuneeseen lihattomaan lokakuuhun.
Totta: No en tasan osallistunut, kinkkudissaus on ollut rahvaaan muotia jo Juicen siasta lähtien. Nyt kuuluu retrota kunnon sianlihamässäilyllä. Toinen kinkku uuniin uudeksivuodeksi. Kunhan tässä nyt jaksaa nousta, missäs se kaukosäädinkin oikein taas on. Käännän kylkeä.
Tarua: Vaaput Hilpeään Haukeen kavereiden kanssa joululaulujen pantomiimikisaan.
Totta: Vaapun ehkä vessaan asti jos on ihan pakko, ehkä kestän vielä tunnin ilman että pitää minnekään liikahtaa. Sitä paitsi milläs vaaput, bussienkaan aikatauluista kukaan jouluna tiedä eikä reittiopas varmaan aukea - Elisan verkossa oli eilenkin häriöitä, saattaapa ehkä olla vieläkin. Ei oikein jaksais kokeilla, känny on keittiön pöydällä asti.
Lapsiperhe
Tarua: Karautatte lasten kanssa luistelemaan Oulunkylän liikuntapuistoon.
Totta: Joo, kyllä kai karautettais kun vaan saatais toi kuskikarauttaja jalkeille. Taas kaksi konjakkia liikaa aattona. Tai sais ylipäätään ketään muutakaan jalkeille. Ja kyllä ne pennut uuden GT6:n kanssa pärjää yhden päivän sisälläkin. Jos joku jaksais jääkaapille asti niin korkkaisi digestiivikaljan.
Tarua: Täti ja setä tulevat kyläilemään ja herkistymään joulukonserttia yhdessä katsoen.
Totta: Koko perhe herkistyy kun kuulee Vilho-sedän tekosyyn kotiin sohvan pohjalle jäämiseen. Väliäkös syyllä, eipä tarvi taas nostella rosollia ja laatikoita pöytään vieraita varten. Joku vois kyllä tuoda palan kinkkua tänne nojatuoliin, alkaa huikomaan. Jaksaisko joku?
Eläkeläispariskunta
Tarua: Käytte yhdessä ulkoilemassa.
Totta: Äh, siellähän sataa vettä.
Tarua: Katselette klassikkoleffaa, kuuntelette klassista joulumusaa ja syötte klassikkopuuroa punaviiniä maistellen.
Totta: Kumpi tässä jaksaa puuroa lämmittää eikä yhtään vinkkupulloakaan ole auki. Avaajakin ties missä. Sitä paitsi kuka noita ällöjä kaunokirjallisia jaksaa tänään, on tarpeeksi synkkä päivä muutenkin. Löytyykös Turhapuroja jostain pahvilaatikon jemmoista? No ei nyt tartte etsimään alkaa, otetaan torkut mieluummin.
Ehkä tää joulu tästä loppuu, alkaa taas elämä Suomessakin.
Yli puoli vuosisataa elin lapsellisessa joulu-uskossa. Joulupukkiin kannattaa toki uskoa vieläkin mutta ennen myös luulin, että joulu on 24.-26.12. Sekin on noin globaalisti vähän hassua, oikeastihan joulu on 25.12. Seuraava päivä ehkä ollaan vielä vapaapäivällä, että voi maata sohvalla ja nauttia futismatseista. Joulusta ei taida olla silloin enää kyse.
Mutta Suomessa tosiaan, juu. Joulu oikeasti alkaa joskus marraskuussa, sulosäveliä kauppakeskuksissa nauttimalla. Ja sitten sitä touhutaan. Ja touhutaan. Ehtii tehdä joulusiivot pariin kertaan ja sotkea sitten siinä välissä. Samoin kuin syödä parit joulupiparit, juoda glögit ja toisetkin.
Tässä nyt ei varsinaisesti ole mitään blogin arvoista, vuosikymmeniä ollaan kaikki kuorossa valitettu että on tämä kauheaa kiirettä ja ei enää ensi vuonna ja mitäs järkeä tässä on ja on tämä kaupallista ja niin edespäin. Ei siitä enempää, noita en siis tässä toistele. Enää toista kertaa siis.
Tosiaan se minkä tulin vasta tässä iässä oivaltaneeksi on, että ei se joulu ole olleenkaan 25.12. Silloin se on jo totaalisen ohi, loppu, kaput, edellisen vuoden lumia, hapantunutta kuin kerma kesähelteellä - tai näillä keleillä talvihelteilläkin.
Oikeasti siis joulu on 1.-23.12., sitten 24.12. alkaa rääppiäiset. Hyvä että tajusin nyt, ehti kirjoittaa joulublogin ajoissa.
Nyt olen löytänyt ihan uuden suomalaisuuden ytimen: voin olla jo etukäteen kateellinen Pukkilan tuleville lottomiljonääreille. Kunta siis lottoaa. Eihän ne nyt vielä ole voittaneet ja aika vähän jää käteen per kuntalainen jos valtuuston uusi rakenneuudistusratkaisu menee putkeen. Silti, kyllä käy jo nyt kateeks, jos vaikka voittavatkin!
Mutta aina löytyy kikkakonsteja, joilla tuleva ilo saadaan lytättyä jo ennakolta. Ilmoittautui joku muukin kaltaiseni pilkun käsittelijätaho,
jolla kaikeksi onneksi on vielä konstit kunnon rehelliseen ilonpilaamiseen: on kuulemma ehkä jonkin lain vastaista moinen vedonlyönti. Varmaan ylimitoitettua riskinottoa kuntalaisten rahoilla, monta euroa viikossa. Jäämme odottamaan, saavatko syntiset rangaistuksensa, linnaan vaan!
Ei vaan tehtäköön nyt tässä selväksi slaissiblogin virallinen kannanotto Pukkila-lottoon: hieno innovaatio kunnan luottamusmiehiltä. Pitäsikö peräti jonkun hakea valtion innovaatiorahoittajalta tukea edelleen kehittämiselle? Nimittäin kyllähän tuosta aika pian levottomampi mielikuvitus saa aikaan kukoistavia skenaarioita tulevaisuutemme varalle.
Tehtäisiin vaikka sellainen vekkuli valtiovetoinen kuntalotto. Joka viikko valtio arpoisi kuntia, joille valtiontukia sillä kertaa jaettaisiin. No, kuten (arvatenkin kreikkalaisten filosofien) vanha viisaus kertoo: kaikki ei voi voittaa. Niinpä saadaan näppärästi vähitellen kuntamäärä vähenemään kohti vision mukaisia lukuja.
Sitten tietysti valtiolta loppuisi lopulta rahat kun jotkut kunnat voittaisivatkin ennakoitua enemmän. Eipä hätää, generoidaan valtiovetoinen valtiolotto. Arvotaan joka viikko valtion viranomaispalvelu, jolle sillä kertaa jaettaisiin. Muut sitten säästelisi. Vähän tuohon ikiliikkujaan tarvitaaan aluksi veronmaksajien tukea alkupääomaksi mutta uskon vahvasti systeemin pyörittävän itsensä jo parin vuoden päästä.
Ajattelin tehdä definitiivisen yhteenvedon juhlista, ei tartte sitten enää muita medioita tämänkään takia plarailla. Tällainen kateellisten katsaus. Vaan kun linnan juhlatkaan ei ole enää Linnan Juhlat niin kannattaako sinne edes havitellakaan? Siltä varalta että kuitenkin joskus taas kukoistus koittaa Linnallekin, yritin bongata kunnon konsteja päästä kuvaan mukaan.
Ykköshelppoa on tietty kaivaa lätkämaila varastossa ja liittyä Juti-naamarillisiin. Pitää vain muistaa ottaa naamari pois kun kamerat tulee että äitikin näkee poikansa päässeen telkkuun. On siinä toisaalta vähän mustelmavaara eikä ole ihan varmaa että tuolla pääsee The Guardianin "vuoden henkilö" -äänestykseen.
Ongelma nimensä tämän alle kirjoittaneella on myös se, että ihan helposti ei kukaan taida valita "vuoden positiiviseksi espoolaiseksi". Kotkasta tuollainenkin tittelin haltija Tampereen kekkereihin oli yltänyt. En edes tiennyt Kotkassa olevan useampia positiivisia, joista valita. No, yksikin on ihan ok.
Sitä vaan myös ihmettelin että konserttikatsomossa näytti olevan tyhjiä paikkoja. Mitä hiisiä, miksei meitä kutsuttu jos kerran tilaa oli. Väärin!
Entäs jos alkaisi tehdä kierrätystavaraa. Vaatetusta kylläkin jo tehdään asioista, joita paremmaksi ei voi intohimoisinkaan jätedyykkari pistää. Vai mitä sanotte kalannahkasta tehdyistä kamoista? Ei siinä mitään jos tykkää tuoksusta mutta kun haastattelussa viisaus kuului että "onhan se hyvä ettei kalanperkeet joudu kaatopaikalle". Onhan se juu, pelastuu maailma.
Päästiin juhlista kuitenkin jatkoille, johonkin hotelliin. Tai ne jotka pääsivät. "Sinivalkoinen ääni" ei päässyt koskapa kavaljeerinsa ei tahtonut. Tuo kertoi olevansa absolutisti, joten ei voi mennä mukaan. Totanoin. Hauskaa ei voi siis olla ilman viinaa niin en voi mennä pitämään hauskaa? Kantsisko sitten alkaa juomaan viinaa vai opetella kärsimään hauskattomasta elämästä, voisi olla muiden mukana?
Jatkojen kautta ne julkisuussekunnit töllössä sai taas kyllä vähän helpommin, ei ole tarvinnut kärvistellä kalantuoksuisessa yrittäjyydessä. Voi vaikka tehdä youtube -videoita, kuten pari tulevaisuuden toivoamme, jotka jatkoilla hengasi. Saavutuksensa oli, että aika moni kaveri oli bongannut heidän juttunsa eli klikannut videoita. Teosten aihe jäi epäselväksi mutta toimittajatädille riitti, että jotain noin eksoottista oli tullut tehdyksi. Ehkä tuosta touhustelusta kuitenkin takaovi aukeasi: vaihdan nämä blogit vielä enemmän multimediaaliseksi - musitattehan, kuvat on jo mukana, kohta sitten ääni ja sen jälkeen vaan elävä kuva.
Sitä pelätessä, satavuotisjuhlia kohti!
Miten tyhjää elämämme on voinutkaan olla ennen kuin siitä tuli näin HUIKEAA. Ja kyllä, nuo isot kirjaimet ihan tarkoituksella, ei tuollaista sanaa oikein pienillä kirjaimilla kehtaa kirjailla.
Eikö ketään muuta muka hirvitä, en ole ainakaan nähnyt yhtään barrikadia Esplanadilla tai rytmikästä huutokuoroa Eduskuntatalon edessä. Siis ihmisiä, jotka silkasta pelosta olisivat nousseet kapinaan. Tuota sanaa vastaan tietty. Peläten jonain päivänä heräävänsä siihen, että aamu ei olisikaan HUIKEA, että peilistä ei irvistäkään HUIKEA elämänilo ja että TV:n tosiohjelman suoritukset eivät tänään olisikaan HUIKEITA.
Koskapa tuo sana on ilmaantunut tietoisuuteemme aivan vastikään, on pakko olettaa maailman muuttuneen huikeasti viime aikoina. Vaikka siis ilmeisen tylsää oli ennen niin kaipaanko silti ihan pikkuriikkisen siihen Vanhaan Hyvään Aikaan, jolloin kaikki ei ollut superlatiivia, joskus oli vain "ihan jees" tai "hyvä juttu"? Parhaimmillaan ehkä "hienoa" tai jotain muuta yhta proosallista mutta oivoi, niin vähän huikeaa.
