Prismassa kuulemma
ostellaan ihmeellistä kamaa yöaikaan, sellaiseen tärkeään uutiseen törmäsin.
Älkää kysykö miten törmäsin tai miksi tuollaista kirjoitellaan, en tällä kertaa
kummastele journalismin syvintä tarkoitusta, toteanpa vain sisällöstä: pötyä.
Jutun mukaan nimittäin merkillistä on, että miehet ostelevat öisin vaatteita.
Ehkä on sinänsä merkillistä jos suomalaiset miehet ylipäänsä ostelevat
vaatteita mutta ei se nyt siitä enää öisin kummallisemmaksi muutu. Asettaakseni
ostokohteiden erikoisuuden oikeisiin suhteisiinsa, kerron tositarinan jonkin
ajan takaa. Mikä siis on oikeasti kulmakarvoja kohottelevaa ostelemista?
Meillä on varmaan
koko maan ensimmäinen vuorokauden ympäriinsä auki oleva Prisma tuossa tien
toisella puolen. Jos unettomuus yllättää, voi makuuhuoneen ikkunasta vakoilla
kuinka paljon autoja on sen parkkihallissa ja siten asiakkaita sisällä. Tuo
tarkkailu oli pitkään ainoa tarkoitus, jonka itse öiselle aukiololle keksin. Kunnes
koitti eräs kesäkuun myöhäinen ilta, jolloin äkkiä muistin jotain. Ja kuten aina, muistin
unohtaneeni. Synttärit seuraavana päivänä. Onneksi toinen meistä, se seuraavan
päivän juhlistettava, nukkuu aina sikeästi. Voisin mainiosti pörrätä jossain mieron teillä yökaudet, vaikka Prismassa salaisilla vaateostoksilla. No niin eksentrikko en
sentään minäkään ole. Mutta nyt tuona nimenomaisena yönä minulla siis oli
konsti yllättävästä haasteesta selviytymiseen, piti vaan enää keksiä, että mitä ostettavaa tähän tilanteeseen löytyisi tuosta S-ryhmän ihmeestä?
Onneksi olen
tarkkaavainen aviomies ja kuuntelen tarpeita herkällä korvalla. Muistin heti
pari esitettyä toivetta, jotain joille oli ilmeinen kysyntä. Kirmaisin siis
vähän puolenyön jälkeen tien toiselle puolen.
Kaupassa ei
todellakaan ollut ruuhkaa (en kyllä käynyt tarkastamassa oliko miesten
sovituskopeissa, en olisi käynyt, vaikka tuolloin olisin jo lukenut noista
miesten salaisista vaateostostavoista), ja tuo ruuhkattomuus eli tyhjyys
osoittautui mainioksi jutuksi. Nimittäin jotenkin näytti siltä kuin ne molemmat
havaitsemani ihmiset eli kaupan työntekijät vetäytyivät edestäni pelästyneen
näköisinä sivukäytäville kun kuljin kohti kassaa lihaveitsi kädessä ja parin
kilon treenipainot kainalossa. Nuo olivat ne tärkeät asiat, joiden tarpeen olin
pikaisesti kaivanut muistini syövereistä. Oikeasti: niitä olin kuullut
tarvittavan.
Älkää nyt erehtykö,
tiedän kyllä että stereotyyppisen sovinistinen näkemys edellyttää armailleen
ostettavan kultaisia helyjä, ei suinkaan tarve-esineitä. Ja myönnän itsekin
joskus sortuneeni tuollaiseen jokamiehisyyteen kuin kaula- ja korvakorujen
lahjoitus. Ihan ok nekin, mutta kyllä noista yöostoksista ainakin lihaveitsi on
ollut tuosta alkaen hyvässä ja ahkerassa käytössä. Kiitos yö-Prisman!
