Nimimerkki Riikalle

 Arvoisa "nimimerkki Riikka". Tulit mieleeni, kun kuljin tänään metrolla ja Helsingin yliopiston metrolaiturilta ylös kaupungille päin. Sinäkin kerran kerroit kulkeneesi raidekulkuneuvossa ja näit mielestäsi kuvottavia näkyjä eli vääränlaisia ihmisiä. Asiaa ei kuulemma saisi muistella, koska olit silloin "eri ihminen". Haluaisin todella uskoa niin, sillä kuka nyt voikaan kuvitella olevansa ihminen, joka unelmoi toisten ampumisesta (jos vain saisi aseen). Niinhän sen aikainen sinäsi taisi unelmoida. No, joka tapauksessa, tulet mieleeni aina kun näen kaimasi, sen "valtiovarainministeri Riikan" TV:ssä. Ja se tapahtuu nykyisin valitettavan usein, joudun nimittäin aina vaihtamaan kanavaa, koska hänen nimensä tuo sinut, hyvä "nimimerkki Riikka", ja sanomisesi aina mieleeni. Alkaa heti melkein vähän oksettaa.

Syy, miksi nyt kulkiessani tulit mieleeni, oli se, että näin noita pelkäämisiäsi ihmisiä. Oliko se nyt junamatkallasi, en viitsi tarkistaa, koska a) eihän noita vanhoja asioita saa kuulemma turhaan kaivella esiin ja b) en oikeasti halua lukea sellaista paskaa. Nyt omalla matkallani noita erilaisia ihmisiä, ei lainkaan suomalaisia perusihmisten näköisiä, tuli jatkuvasti vastaan. Kaksi heistä hinkkasi metron rullaportaita puhtaaksi meidän perusihmisten ja kaikkien muidenkin paremmin kulkea. Seuraava siellä ylhäällä siivosi metroaseman lattioita. Matkan varrella oli kioskeja, joissa näköjään oli myyjinä myös vihaamiesi ihmisten näköisiä (sinähän vihaat heitä kai ulkonäön takia, oletin, että vihaisit myös noita näkemiäni, mene tiedä?). Ja lounaspaikkojen ohi kulkiessani: kas, niissäkin HEITÄ oli taas kassalla tai keräämässä astioita. Ahkerilta ihmisiltä näyttivät siis. 

Mieleeni tuli samalla edesmenneen äitimme kaikki mukavat hoitajat hänen viimeisessä asunnossaan hoivakodissa. Olipa hyvä, että heidän näköisiään ja murteellisesta puheestaan päätellen vasta vähän aikaa täällä Suomessa olleita oli häntä hoitamassa, kiitos siitä! Hän ei olisi ilman heitä pärjännyt. Sinulle he tosin olisivat olleet hyvää luodinruokaa.

Yliopiston lähellä kun olin, vastaan tuli paljon opiskelijoita, jotka ehkä olivat tulleet jostain muualta sinne opiskelemaan. Ajattelen, että toivottavasti he opiskelevat ahkerasti - kuten kuulemma tekevätkin - ja jäävät Suomeen auttamaan talouttamme oppineilla taidoillaan. Tosin kaimasi, hyvä "nimimerkki Riikka", se "valtiovarainministeri Riikka" siis, on sitä mieltä, että noita tunkeutujia ei enempää tänne kaivattaisi, he kun kaiketi vievät työpaikat ja tekevät jotain muuta hallaa yhteiskunnallemme. Tuosta jälkimmäisestä en oikein ole päässyt perille. Mitä viisas ministerimme  tarkoittaa? Mutta kyllä hän tietää, ei hän muuten olisi päässyt ministeriksi asti. Työpaikka-asian kyllä hänen kannaltaan ymmärrän. Tuo ministerin paikka kun on vähän pätkätyö ja jos sen hoitaa huonosti, kukaan ei ehkä tarjoa uutta työtä. Ja olisi hyvä, jos ei olisi noita kisaajia, hänelle löytyisi helpommin työtä vaikka junan siivoamisessa. Toivotaan nyt että tuo kaimasi, hyvä "nimimerkki Riikka", hoitaa nykytehtävänsä hyvin, ettei vaan jää työttömäksi.

"Follow the money"

Ensin ennustusvastuusta vapautumisen lauseke: kun tätä luetaan, todellisuus on ehkä muuttunut vielä järjettömämmäksi kuin kirjoitettaessa (23.2.2025). Eli apokalypsi on ikävä kyllä muuttunut todellisuudeksi. Tai sitten - kaikeksi onneksi - tämä kirjoitus osoittautunut täydeksi potaskaksi: riemuitsemme kukkasateessa kaduilla tanssien, sota on ohi ja pahuus hävisi!

Iltalehden kuvateksti tälle kuvalle: "Castron ja Hrushtshovin suhmurointi ajoi maailman ydinsodan partaalle" (kuvalla ei ole tekemistä tekstin kanssa, mutta jollainhan nämä pitää kuvittaa)

Mutta juuri nyt analyytikot miettivät kynnenalukset oman päänsä tikkuja tulvillaan. TV:n ja muiden medioiden keskustelupöytien ympärillä tuolit kuluvat puhki epätoivoissaan pakaroitaan siirtelevien viisaiden painosta. Analyysit ovat toinen toistaan syvällisempiä ja erilaisia taustastrategioita pohditaan. Siis: mitä on mielessään miehellä (jonka nimeä en nyt Pottereita lukemattomanakaan ryhdy toistamaan), mikä nerokas perusajatus sisältyy kaikkeen näkemäämme? Perusteluja halutaan löytää, koska pitäähän ihmisten tekemisessä herran jestas sentään edes hivenen rationaalisuutta olla. Vai?

Kerron nyt vastauksen ja sehän on niin ilmeinen, ettei sitä kai ole viitsitty ääneen sanoa. Vai onko pelkona presidentin juristiarmeijoiden tulo kimppuun miljardin dollarin kunnianloukkaushaasteiden kanssa, tai sotilaiden vetäminen itärajaamme turvaamasta? Sillä jumalan vihahan on tunnetusti julma, kun se vääräuskoiseen iskee (senhän olemme jo ensimmäisen kuukauden aikana nähneet). Varmuuden vuoksi siis sanon nyt itsekin, että seuraavan tekstin kuvitteellisella henkilöllä ei ole liityntää todellisiin henkilöihin, nimen mahdollisesta samankaltaisuudesta huolimatta. Kyse on satuolennosta ja kuvitelmasta.

Lähtökohta tässä kuvitteellisessa rinnakkaistodellisuudessamme on tämä: kuvitteellinen henkilö D. Lurps (jatkossa lyhyesti ”Lurps”) on rajattoman ahne narsistinen egomaanikko. Kaikki mitä hän kulloinkin sanoo, tähtää kahteen asiaan: hänen oman erinomaisuutensa kruunaamiseen ja hänen omaisuutensa äärimmäiseen kasvattamiseen. Jos Lirps sanoo ”tehdään Amerikasta taas iso”, se pitää lukea ”tehdään minusta rikkaampi ja päästetään minut miljoonien veloistani”. Jos taas Lörps sanoo ”haluamme kompensaatioksi suurista uhrauksistamme, että saamme oikeuden mineraaleihinne”, hän tarkoittaa ”sukuni perustamat kaivosyhtiöt saavat ensisijaisuuden kaikkeen luonnonvarojenne riistoon”. Sama tulkintalause pätee Ukrainan lisäksi tietysti sekä Grönlantiin, Panamaan, Kanadan öljyvaroihin että Gazaan. Miksi juuri lähisukulainen kävikään katsastamassa tulevan bisneksensä paikkoja jääsaarella? Kenen hotellit tuolle tulevalle Palestiinan ”paratiisirannalle” ensin nousisivatkaan? Ja Lerps-tornien rakentaminen Moskovaanhan taisi olla jo pitkälle diilattuna ennen Ukrainan tekemää brutaalia hyökkäystä, joka pakotti Vladimir-kamun hetkeksi sankarilliseen puolustussotaan. Nythän Vladimir ja Lyrps saivat Saudi-Arabiassa edustajiensa kesken tuonkin tornin taas sovittua. Ehkä rakennusoikeutta vähän lisättiin, pari tornia lisää?

Tehkää harjoitus: aina kun kuvitteellinen hahmo Lorps sanoisi ”USA”, vaihtakaa se sanoihin ”minun omaisuuteni”, paljastuu se suuri strateginen ajatus kunkin kyseessä olevan manööverin takana. Ei tarvita syvempää analyysiä. Sellainen kauhuskenaariohan tuohon liittyy, että jos Slurps vain keksisi (vaatisi kyllä ehkä hänen älykapasiteettinsa ylittämistä?) shortata vaikkapa kumppaninsa Flop-Must’in omaisuuden avulla koko pörssiä vastaan, mikään moraalinen pidäke ei estäisi häntä sen jälkeen tekemästä kaikkensa pörssiromahduksen puolesta. Vai onko jo shortannut? 

Ultimaattinen tavoite siis on: ”make me the richest man in the world”. Aivonsa nyrjäyttänyt  tuon tittelin nykyinen haltija on hyödyllinen hölmö siihen asti kun alkaa olemaan tuon tavoitteen tiellä. Sivutavoitteena, joka kultaisi Lärpsin Marsiin asti yltävän egon, on Nobelin rauhanpalkinto.

Kieltolaki, versio 2

Pirtuemälaiva Lura Suomenlahdella 1920-luvulla. Onneksi kuljetusvälineet Tallinnaan ovat kehittyneet, voimme varautua uuden lain varalta nykyisin helpommin (Kymenlaakson museon kuvakokoelmat)

Suomen terveydenhuollon pelastamiseksi keksi eräs maamme hallituspuolue [sic!] nerokkaan ratkaisun. Ajatus on mainio eli jotta todella voitaisiin puhua terveydenhuollosta, varmistetaan, että kaikki pysyvät terveinä. Ei mene rahaa niiden sairaiden huoltoon? Itse asiassa: eihän meillä hyvinvointialueet ole kriisissä, niissähän voidaan nimenkin mukaisesti hyvin. On siis vain loogista, että niiden asukkaat saavat terveydenhuoltopalveluita, vähemmän sairaidenhuoltopalveluita.

Mutta semantiikka eli saivartelu sikseen, palataan siihen nerokkuuteen. Ilman sarvia ja hampaita eli somemaista ironiaa voi sanoa, että ajatushan on mainio. Kenelläkään ei vain ole aiemmin tullut mieleen ehdottaa noin toteutuskelvotonta ratkaisumallia. Kyse on siis tietysti kieltolain kaikkien aikojen comebackistä! Ja mikä parasta, nyt ei rangaistaisi lakia noudattamattomia vaan palkittaisiin sitä noudattavia. Mitä vähemmän dokaat, sitä vähemmän maksat veroa. 

Ei siis saada kieltolain haittavaikutuksia kun palkitaan raittiudesta verohelpotuksin. Paitsi että pirtun salakuljettajien jälkeläisenä aloin tietysti heti kehittelemään uusia liiketoimintamalleja lain avulla ansaitaksemme. Veikkaan, että isoisänikin jo pyörii levottomana haudassaan, harmissaan kun ei pääse enää hyötymään uusista mahdollisuuksista. Onneksi hänen geeneistään on minullekin koodattu ratkaisukykyä janoisten varalle. Mietitäänpä vaikka näitä:

• Veronkorotuksen välttämiseksi helpoin konsti toki on livahtaa Alkoon muiden näkemättä juuri ennen sulkemisaikaa (silloin siellä on yleensä hiljaista) ja ostaa nopeasti vaikkapa kuukauden annos. Vaimo voi pitää vahtia ovella tai nurkalla, käräyttäjistä varottaen
•  Tuo konsti on helppo tukkia, Alkoissa tietysti otettaisiin viinakortti käyttöön ja kaikki alkoholi poistettaisiin ruokakaupoista. Tieto juomisistani menisi siten valon nopeudella sitä tarvitseville tahoille
• Otan siis suosiolla itselleni maksimin raippaveron ja alan ihan normi trokariksi. Siis nurkalle vain myyntipiste ja Alkosta hankkimani pimeät pullot kiertoon
• Ehkä parhaiten voisi menestyä tuleva yritykseni Eskula (Eesti kuletus Alko Oü). Siinä konseptissa ideana on, että uutta kieltolakia puuhaava puolue ei onneksi hyväksy eurooppalaista yhteistyötä. Viron viranomaisilta ei siis saada tietoja ostoksistani eikä veroni nouse. Järjestän perheelle, suvulle ja tuttaville erilaisia juhlia, joihin tarvitaan koppa- ja roppakaupalla laillisia juomia veljeskansalta. Olisiko isoisän vanhoista Viron verkostoista vielä apua, pitänee selvittää.

Kieltolaki v.2 on sen kehittäneelle puolueelle myös näppärä poliittinen keppiheppa: koska islaminuskoiset eivät juo alkoholia, ei heiltä saisi myöskään kunnolla veroja. Pysykööt siis lähtömaassaan! Nyt ei kannata liikaa pohtia tuohon ajatelmaan liittyvää veron ja haittojen kertymisen mahdollista loogista ristiriitaa, se hukkuu muiden ristiriitojen hyökyaallokkoon. Sen sijaan kannattaa pohtia mikä on ollut ehkä Suomen kaikkien aikojen epäonnistunein ja epäsuosituin laki, tuottamiensa suurten haittojen vuoksi. Aivan oikein, kieltolakihan se.

Ei mutta hei, nythämmiä kekkasin: aletaan verottaa viinaa, eikös se aja saman asian? Ai verotetaan jo, no sitten…

Konsertti katolla

Katsoin taltioinnin Beatlesin viimeisenä julkaistun levyn Let it be teosta. Get back on kolmiosainen leffa nimeltään, hieno teos. Parasta antia tuntui aluksi olevan beatlejen keskinäisten suhteiden seuraaminen - ja tietty Yoko Onon paljastuminen juuri niin epämiellyttäväksi hahmoksi kuin olin epäillyt (minkä hiton takia sen piti kyhnätä siinä nahjusmaisena viisastelevan Lennonin kyljessä kun äijät yrittivät soittaa, tai kirkua välillä "taidettaan" mikkiin?). Mutta sitten koitti loppuhuipennus, se kuulu livetaltioinnin yritys studiorakennuksen katolla. Riemukas rupeama, seuraavista syistä.

disneyn promokuva 

Pojat (sallittakoon nimittely, olivat siis kuitenkin vielä alle 30) päätyivät pitkän jahkailun jälkeen äänittämään ainakin muutamia biisejä korkeuksiin, ulkoilmaan siis. Biiseistä Get back sopi ympäristöön hyvin, muista en ole varma. Oltiin kuuluisalla miestenvaatehtimojen kadulla, herrasmiehet sen näköisiä alhaalla katutasossa. Mitäs sitten tapahtuikaan kadulla, kun jengi havaitsi soiton, oltiin varmaan iki-innoissaan ilmaisesta konsertista? Ehkä niinkin, moni olikin, mutta ei ihan kaikki. Kas tässä pari toisenlaista esimerkkiä katukameroiden taltioimina:

- ”Tuo meteli pilaa liiketoimintamme”

- ”Olin juuri nukkumassa, heräsin ja nyt olen tosi vihainen”

- ”Tyhmä paikka pitää konserttia, kamala meteli kadulla”

Kerrattakoon. Oli siis meneillään yksi 1960-luvun lopun merkittävimpiä kulttuuritapahtumia, The Beatles -yhtyeen viimeinen julkinen esiintyminen, josta taltioitui joitain otoksia heidän viimeiselle levylleen. Oltiin sen tapahtuman kynnyksellä, josta  saatettaisiin kysyä ”missä olit kun kuulit Beatlesin  hajonneen”. Voisit vastata ”en muista, mutta muistan kyllä sen Savile Row'n konsertin, olin siellä”. Tai sitten et, koska olit niin syvän närkästynyt ettet tajunnut mitä tapahtui, koska emme useinkaan ymmärrä mitä merkittävää koko ajan ehkä tapahtuu ympärillämme. Ja mitä se seinällä koreileva aforismi ”carpe diem” oikein tarkoittaa.

Niinpä siis nytkin närkästys, pikkusieluisuus ja mielensä pahoittaminen saivat voiton, pantiin ihan aidot Lontoon poliisit asialle, kypärineen ja leukaremmeineen. Näin he: ”Olemme saaneet jo 30 valitusta metelistä, nyt pitää lopettaa! Joko hiljennätte tai otatte kokonaan vahvistimista virrat tai joudun pidättämään ihmisiä”. Ja sinnehän tomerat Bobbyt kiipesivät, siis katolle panemaan mekkalalle pisteen. He voivat muistella näin: ”Jaa se bändin mekkala, taisin olla siellä katolla ajamassa heidät pois. Sain rauhan palautettua Savile Row'lle”. Mainion tuloksekas päivä töissä.

Mutta ehkäpä siellä olikin sikäläinen riikkapurra eli valtiovarainministeri sattunut paikalle toteamaan: ”My goodness, tuolla saattaa olla jotain tekemistä sen kulttuurin kanssa, siitä pitää päästä eroon”. Ja hälytti sitten poliisit paikalle - kun ei voinut Beatlesin budjettiin kaikeksi onneksi puuttua.

Mummo ja kanat, versio 2

Saimme näillä palstoilla aikaisemmin lukea intersektionaalisen tulkinnan vanhasta tutusta lasten rallatuksesta, https://juttuslaisseja.blogspot.com/2022/06/

Koskapa elämme bipolaarista aikaa, enkä oikein halua leimautua mihinkään ääripooliin, annetaan nyt myös toiselle puolelle mahdollisuus kertoa ajatuksensa laulusta. Oikeasti, näin eri tavalla eri kuplissa tulkitaan samoja yksinkertaisia asioita. Olkaa hyvät, ”kanat valtaa niittymme” -versio!

Mummo kanasensa niitylle ajoi

Kaikki me tiedetään mitä nuo kanaset tässä tarkoittaa, mutta kun sitä ei (kuten ei mitään muutakaan enää) saa ääneen sanoa. Leikitään siis, että kanoista on kyse, ehkä uskalletaan silti sanoa, että tummista kanoista, ei kunnon koti maisen värisistä. Ja sehän ME tiedetään, että ei mitään ”mummoa” ole ollut ketään minnekään ajamassa, ”kanat” tietty lähtivät isompien jyvien perässä vihreämmille niityille. Ehkä houkuteltiin??!! (En sano että houkuteltiin mutta kaikki voi miettiä miten asiat on!!)

Pienet kanaset ne hyppeli

No totta kai hyppeli eli nyppeli, ilmaisia jyviä muiden niityiltä, sen kun alkoivat nokkia vaan. Ja sama se on tietysti ”mummojen” mielestä vaikka nokkisivat  niityn pilalle ja eihän nuo kanat muuta osaakaan (tai viitsi tehdä)!!

Metsästä hiipii hiljalleen kettu
tuo viekas ja pitkä häntäinen

Hiljalleen hiipii kun oli yritetty hiljentää! Viisas kettu yritetään laulussa väittää jotenkin viekkaaksi, se kun on muka pahakin asia. Oikeasti kettu haluaa paljastaa vieraiden kanojen yritykset korvata puhtaat kanat vierailla ja siten kettu viisaasti pilaa kanojen värin vaihto operaation. Onneksi siis puhtaalla vihreällä niityllämme on vielä viisauttakin jäljellä, saadaan kanat ehkä kuriin (ja takaisin sinne mistä tulivat, paras olisi jos lähetettäisiin ”mummo” mukana)!

Jos vielä saisi sanoa asiat niinkuin ne ovat (mutta kun mitään ei saa sanoa!), voisi laulua vielä muuttaa kertomaan mitä kanat saisivat aikaan jos ei mummojen ja muiden suvakkien touhuja pysäytetä eli mitä systeemin vahti koira saa lopussa aikaan kun auttaa kanoja jatkamaan touhujaan (vaikka olisikin kyllä kaikille woke vajakeille oikein nähdä mitä hyysäämisestä seuraisi!!). Mutta kun ei siis saa sanoa kaikkea, pitäisi laulu silti saada vähän oikeampaan muotoon, vaikka näin:

Hyysääjät n****kanat niityllemme päästi
Loisijat innoissaan jyvämme nokki
Mut matsässä olikin viel Oikea Kettu
Se kanojen valtauksen heti lopetti

Laulu vanhassa muodossaan:
https://youtu.be/t7d4vkvKMsw

=========================================================

Ja taas tasapainon vuoksi vielä tähän se toinen eli intersektionaalinen tulkinta laulusta 

Mummo kanasensa niitylle ajoi

Termi ”mummo” on lähtökohtaisesti väärä. Meidän annetaan lorussa ymmärtää, että me ulkopuolisena ja ilman syvällisempää analyysiä voisimme päätellä jotain tämän henkilön sukupuoli- tai muusta identiteetistä. ”Mummo” -termi on selvästi epäkunnioittava ollessaan myös ikään perustuvasti syrjivä. Jonkin verran täsmällisempi ilmaus voisi olla (joskin tämäkin on kiistanalaista) vaikkapa ”xx-kromosominen paljon elämänkokemusta omaava henkilö”, joka ei toki ole hyvä ja täsmällinen määritys sekään eikä huomioi yksilön todellista identiteettiä.

Toimintaa kuvaavan hyvin agressiivisen ja eläinvihamielisen ”ajoi” -verbin sijaan näkisimme mieluummin vaikkapa ”saatteli ystävällisesti niitylle” (jättäen tässä nyt huomiotta, että niitty-ekosysteemi jää määrittelemättä, samoin kuin se, tarjoaako tuo niitty näille eläimille luontaisen elinympäristön). Kanoihin liittyvä omistusmuoto "-nsa" ei todellakaan ole asianmukainen, tiedämmehän että eläimiä ei voi omistaa.

Pienet kanaset ne hyppeli

Selvästikin lause antaa ymmärtää, että näitä eläimiä on ennen niitylle päästämistä kohdeltu kopissaan huonosti, koskapa vapauteen päästyään hyppelevät. Termi ”hypellä” on kuitenkin epäkunnioittava kanoja kohtaan, se ikään kuin lapsellistaa ne, ja siten tässä jälleen käytetään eläinmaailmaan vääriä inhimillistämisen vertailuja.

Vaan metsässä hiipi hiljalleen kettu
 tuo viekas ja pitkähäntäinen

On kettuja ja yleisemmin eläimiä törkeästi alistavaa yrittää kuvata niitä ihmisiin liitettävillä piirteillä, erityisesti negatiivissävytteisillä, kuten viekas. Ja lisäksi tämän ketun hännän pituuden korostaminen selvästikin pyrkii diskriminoimaan lyhythäntäisiä kettuja, ikään kuin niiden häntä ja siten ketunarvoinen elämänsä olisi yhtään arvottomampi kuin pitkähäntäisen ketun. Lisäksi tekstissä ei kuvailla, tuleeko kettu monimuotoisesta luonnontilaisesta metsäekosysteemistä vaiko raiskatusta talousmetsästä. Tällainen epämääräisyys määrittelyssä voi antaa lukijalle tai kuulijalle väärän kuvitelman siitä, että ketut voisivat asua myös niille epätyypillisissä hakatuissa metsissä. Toisaalta - lorutarinan perimmäisestä tarkoituksesta riippuen - tuo viljelymetsäinen tausta saattaisi myös selittää ketun mahdollisesti lajiepätyypilliset käyttäytymispiirteet, sen ahdistettuna joutuessa hiipimään muita eläimiä saalistaen.

Johtopäätös ja korvaava teksti

Jo tämä lorun alkuosan lyhyt intersektionaalinen analyysi riittänee osoittamaan tämänkin vanhan laulun kieltämisen tarpeen eikä meidän cancelointia varten tarvitse pureutua sen jatko-osaan, jossa (versiosta riippuen) kuulija tulee varmuudella tuntemaan olonsa epämukavaksi joutuessaan todistamaan kuinka tuo ”mummo” ahdistaa viattomat luontokappaleet (koiraoletetun ”Mustin/Vahdin” sekä ketun) toistensa kimppuun.

Jos välttämättä vielä halutaan lapsille esittää tällaista yhteiskunnallista tiedostamista herättämätöntä lorua, muutettakoon se siis muotoon:

Paljon elämänkokemusta omaava henkilö saatteli ystävällisesti kanat niitylle

Pienet kanat hyppivät iloisina

Metsässä liikkui samaan aikaan kettu

Se oli eläinviisas ja sillä oli lajityypillisiä ominaisuuksia

Pakolaisia kahdella vuosisadalla

Hesarissa on 2.10.2022 juttu ukrainalaisista sotapakolaisista Tallinassa, Isabelle -laivassa asustamassa. Joukossa on 90-vuotias Valentina Solovjova, joka on kokenut kauhut myös yhdessä karmeimmista sotataisteluista, Stalingradissa 1942-1943. Hän on kahden vuosisadan pakolainen.

Suomalaisten joukossa tuollaisia eri vuosisatoina sotaa pakoon lähteneitä ei varmaan montaa ole ollut, ei ainakaan 1800- ja 1900 luvuilla. Mutta yhden sellaisen tiedän, hän oli mummoni isä Yrjö Rytkölä, joka eli vuosina 1851-1943. Yrjö eli Sepä Jyri oli Seiskarin saaresta, joka evakuoitiin lokakuussa 1939 Neuvostoliiton hyökkäyksen alla. Mutta Sepä Jyri oli paennut samaisesta saaresta jo 1855, tuolloin englantilaiset ahdistelivat Suomen suuriruhtinaskuntaa Krimin sodan eli ”Oollannin sodan” aikana. Yrjö lähti pikkupoikana perheensä ja muun saaren väestön kanssa mantereelle pakoon. Palatakseen pian takaisin, eikä varmaan mielessään vain odottamaan seuraavaa pakoreissua. Saarelaiset auttoivat tuon jälkeen kasvavaa Pietaria suurempaan kukoistukseen mm. ruokkimalla sitä silakoilla ja laivaamalla uusille kaduille ja toreille merenpohjan kiviä. Kiitokset tuosta avusta osoittautuivat kylmiksi, seurasi Yrjön toinen pakomatka.

Linkin takaa löytyvä kuva Unkarin pakolaisista 1956

Sepä Jyri oli ehkä vanhin henkilö, joka saaresta evakuoitiin, 88 vuoden ikäinen. Mutta häntä tai muita karjalaisia ei kutsuttu sotapakolaisiksi, ehkä koska eivät olleet paenneet maastaan, ehkä sana ei vain ollut tuolloin käytössä (?). Karjalaiset olivat ”evakkoja” tai ”siirtokarjalaisia” tai ”siirtoväkeä” tai ”siirtolaisia”. Mutta samalla lailla kuin ikä- ja kohtalotoverinsa Ukrainan Valentina, Sepä Jyri oli sotapakolainen. Hän kuoli pyhtääläisessä vanhainkodissa sodan aikana, kuolinsyynä ”hengityksen pysähtyminen”. Looginen syy sitkeälle miehelle, jonka sukua jatkoi 10 lasta (pakolaisia kaikki, mummoni Ester yhtenä heistä).

Unkarissa pakolaisaaltojen alla Viktor Orbanilta pääsee aina unohtumaan, kuinka Eurooppa ja muu maailma otti vastaan parisataa tuhatta unkarilaista pakolaista marraskuussa 1956 (melko tasan sata vuotta Sepä Jyrin ensimmäisen pakomatkan jälkeen), venäläisten silloisen invaasion alta, linkin takana tuosta muistutus:
https://ottawacitizen.com/opinion/columnists/hungary-turns-its-back-on-its-history
Joskus sama muistamattomuus tuntuu vaivaavan meillä Suomessakin joitain poliitikkoja, onneksemme ei nyt Ukrainan tapauksessa. Ei tuosta vuodesta 1939 nyt kuitenkaan monen miesmuistin verran ole aikaa. Vai?

================================================================
Jälkikirjoitus: korjataan semantiikkaa sen verran, että "pakolaiseksi" luokitellaan virallisesti omasta maastaan muualle paenneet. Joten Suomen sodissa pakolaisia olivat korkeintaan Ruotsiin sijoitetut sotalapset, joskaan heitäkään ei sotapakolaisiksi kutsuttu. Mutta tämän kirjoituksen pointti ei ollut nimikkeissä vaan lähinnä Orbanissa ja hänen sukulaissieluissaan.

Intersektionaaliset mummo ja kanat

Oma buumerisukupolveni ainakin tuntee vanhan lastenlaulun "Mummo kanasensa niitylle ajoi". Nyt on tullut aika katsoa avoimen mediakriittisesti ja intersektionaalisesti tätä lorua. Voitte itse kukin päätellä, onko laulu enää nykystandardien mukainen. Itse asiassa, onko se koskaan ollut minkään hyvän maun mukainen. Vai saisiko se kuitenkin vielä jäädä vanhaan muotoonsa?

Näinhän tuon lorun ensimmäinen värssy kulkee, keskitytään aluksi siihen: 

Mummo kanasensa niitylle ajoi,
pienet kanaset ne hyppeli
Vaan metsässä hiipi hiljalleen kettu,
tuo viekas ja pitkähäntäinen.

Puramme nyt tekstin rehellisesti analysoiden osiin:

Mummo kanasensa niitylle ajoi

Termi ”mummo” on lähtökohtaisesti väärä. Meidän annetaan lorussa ymmärtää, että me ulkopuolisena ja ilman syvällisempää analyysiä voisimme päätellä jotain tämän henkilön sukupuoli- tai muusta identiteetistä. ”Mummo” -termi on selvästi epäkunnioittava ollessaan myös ikään perustuvasti syrjivä. Jonkin verran täsmällisempi ilmaus voisi olla (joskin tämäkin on kiistanalaista) vaikkapa ”xx-kromosominen paljon elämänkokemusta omaava henkilö”, joka ei toki ole hyvä ja täsmällinen määritys sekään eikä huomioi yksilön todellista identiteettiä.

Toimintaa kuvaavan hyvin agressiivisen ja eläinvihamielisen ”ajoi” -verbin sijaan näkisimme mieluummin vaikkapa ”saatteli ystävällisesti niitylle” (jättäen tässä nyt huomiotta, että niitty-ekosysteemi jää määrittelemättä, samoin kuin se, tarjoaako tuo niitty näille eläimille luontaisen elinympäristön). Kanoihin liittyvä omistusmuoto "-nsa" ei todellakaan ole asianmukainen, tiedämmehän että eläimiä ei voi omistaa.

Pienet kanaset ne hyppeli

Selvästikin lause antaa ymmärtää, että näitä eläimiä on ennen niitylle päästämistä kohdeltu kopissaan huonosti, koskapa vapauteen päästyään hyppelevät. Termi ”hypellä” on kuitenkin epäkunnioittava kanoja kohtaan, se ikään kuin lapsellistaa ne, ja siten tässä jälleen käytetään eläinmaailmaan vääriä inhimillistämisen vertailuja.

Vaan metsässä hiipi hiljalleen kettu
 tuo viekas ja pitkähäntäinen

On kettuja ja yleisemmin eläimiä törkeästi alistavaa yrittää kuvata niitä ihmisiin liitettävillä piirteillä, erityisesti negatiivissävytteisillä, kuten viekas. Ja lisäksi tämän ketun hännän pituuden korostaminen selvästikin pyrkii diskriminoimaan lyhythäntäisiä kettuja, ikään kuin niiden häntä ja siten ketunarvoinen elämänsä olisi yhtään arvottomampi kuin pitkähäntäisen ketun. Lisäksi tekstissä ei kuvailla, tuleeko kettu monimuotoisesta luonnontilaisesta metsäekosysteemistä vaiko raiskatusta talousmetsästä. Tällainen epämääräisyys määrittelyssä voi antaa lukijalle tai kuulijalle väärän kuvitelman siitä, että ketut voisivat asua myös niille epätyypillisissä hakatuissa metsissä. Toisaalta - lorutarinan perimmäisestä tarkoituksesta riippuen - tuo viljelymetsäinen tausta saattaisi myös selittää ketun mahdollisesti lajiepätyypilliset käyttäytymispiirteet, sen ahdistettuna joutuessa hiipimään muita eläimiä saalistaen.

Johtopäätös ja korvaava teksti

Jo tämä lorun alkuosan lyhyt intersektionaalinen analyysi riittänee osoittamaan tämänkin vanhan laulun kieltämisen tarpeen eikä meidän cancelointia varten tarvitse pureutua sen jatko-osaan, jossa (versiosta riippuen) kuulija tulee varmuudella tuntemaan olonsa epämukavaksi joutuessaan todistamaan kuinka tuo ”mummo” ahdistaa viattomat luontokappaleet (koiraoletetun ”Mustin/Vahdin” sekä ketun) toistensa kimppuun.

Jos välttämättä vielä halutaan lapsille esittää tällaista yhteiskunnallista tiedostamista herättämätöntä lorua, muutettakoon se siis muotoon:

Paljon elämänkokemusta omaava henkilö saatteli ystävällisesti kanat niitylle

Pienet kanat hyppivät iloisina

Metsässä liikkui samaan aikaan kettu

Se oli eläinviisas ja sillä oli lajityypillisiä ominaisuuksia

[Sitten jälleen disclaimer, joka nykyisin aina vaaditaan, jottei kirjoittaja tulisi heti canceloiduksi: tunnustan eläinten oikeudet ja ihmisten vapauden seksuaalisen tai sukupuoli-identiteettinsä suhteen sekä ihmisten lähtökohtaisen tasa-arvon. Tämä oli satiiri ja osa kampanjointiani ääriajattelun haastamiseksi, se kun mielestäni on tuhoisaa asiassa kuin asiassa. Olkoon tarkoitusperiltään miten hyvää tahansa]

Minä ja jääkiekko

Koskapa tätä kirjoitellessa on taas kisahuuma nousemassa, päätin minäkin muistella osallistumisiani joihinkin menneisiin karkeloihin. Lätkästä siis on kyse ja pahoittelut jos nyt maalailen piruja kultatoiveiden seinäkankaalle. 

1974

Vuonna 1974 oli kisat Suomessa. Jostain sain nuorena koululaisena liput ja majoituksen (kiitos jälkimmäisestä Eija-serkulle!).  Olihan se nuorelle kauppalalaispojalle jännää, pelkästään Nordenskiöldikadun yläkatomoon kipuaminen oli elämys, sen muistan: miten tää on näin jyrkkä ja onpas täällä väkeä, huutavat melkein yhtä kovaa kuin kotona Ratekon lentismatseissa! Etenkin huudettiin aina kun Suomi teki maalin, kaikkiaan 5 kertaa Tsekkoslovakian kahta vastaan. Kivaa oli niin kauan kuin  Vilkkaan bussi oli kiikuttanut takaisin Karhulaan ja oikea tulos iski: 0-5. Stig Wetzell meni ja kärähti piristeen käytöstä, sen aikaisen teorian mukaan liiasta banaanien syönnistä johtuen. Kisoissa oli (taas) ollut tarkoitus ottaa eka mitali. Ei otettu.

Katsojat ovat taas sateenkaaren väreissä,
onhan Euroviisut aina samaan aikaan!

1982

En vielä edelliskisojen pettymyksestä lannistunut ja kun taas oli kotikisat 1982 niin mukaan piti päästä. Yllättäen tuo mukaan pääseminen ei enää ollutkaan yhtä helppoa. Jääkiekkolliitto oli ruvennut bisnekseen, alkoi lippupakettien myynti. Olin silloin vielä ärhäkkä nuori, enkä suvainnut tuollaista kuluttajien kusetusta. Minut siis olisi yritetty pakottaa menemään katsomaan Pohjois-Norjan peliä Färsaaria vastaan, että pääsisin Suomen peleihin! Tuo nykyään kaikkien hyväksymä markkinatalouden itsestäänselvyydeltä tuntuva pakkomyynti oli silloin mielestäni pöyristyttävää huijausta. 

Tartuinpa siis puhelimen luuriin (kyllä, siihen vanhaan hyvään pöytäpuhelimen oikeaan luuriin) ja pyöritin jääkiekkoliiton numeron. En ehtinyt kauaa purkaa nuoruuden ahdistustani sihteeriraukalle kun hän onnistui keskeyttämään vääryyden epistolani: ”Hetkinen, yhdistän johtajalle”, ja toisessa päässä kuului ”Göran Stubb”. En tuntenut äijää, mutta aloitin alusta, kertasin kuluttajan oikeuksia ja yksilön vapauksia polkevan vääryyden  kuvauksen. Taas tämä tuntematon toisessa päässä onnistui keskeyttämään yksipuolisen dialogin ja kysyi vain lakonisesti: "Montako lippua tarvitset?”. Menin niin hämilleni vuodatukseni tuloksellisuudesta, etten älynnyt kiristää koko pakettia, joten änkytin vain ”kaksi, Suomi-Ruotsi”. Liput tulivat postissa, laskua ei.

Muuten kisoista jäi mieleen teekkarikylän parvekkeen lakana: ”Leppänen-Jalonen-Kurri, siihen kaatuu hurri”. No ei kaatunut, 3-3 tuo peli päättyi eikä mitaleita tullut vieläkään. En voinut vaatia rahoja takaisin kun en mitään ollut maksanutkaan…
(Tuo lakanan teksti oli myöhemmin vuoden 1989 kisoissa katsomossa asti, eri lakana kylläkin. Teekkarit olivat varmaan välissä valmistuneet ja oli rahaa ostaa lippupaketti?)

2003

En kerro mistä pääsylippu nyt oli peräisin, mutta mukana oltiin myös vuonna 2003 ja taas oli melkein mestaruus taskussa. Se oli siellä vielä puolivälierässä Ruotsia vastaan tilanteessa 5-1. Turha kerrata, kaikkihan tiedämme miten kävi. Ja tällä kertaa matsista ei jäänyt mieleen kova meteli vaan täydellinen hiljaisuus. Jonkun Ruotsin maalin jälkeen (oliko 5-4 vai peräti jo 5-3) halliin laskeutui (”romahti” lienee oikea sana, niin äkisti saapui) pitkäksi aikaa kormia huumaava hiljaisuus. Ei se oikeasti äänetön ollut, tuskaisia huokauksia päästeltiin varmaan jossain, mutta niitä ei kuultu. Kuultiin vain täyden salin kaikkien katsojien päässä yhtä aikaa kaikunut lause: jätkät, me ollaan hävitty tää peli. Niin varmoja tuosta faktasta olivat aivan kaikki jo varhaisessa vaiheessa, paljon ennen Ruotsin tasoitusta. 

Alkumatka kotiin matsista sujui junalla. Tai sujui ja sujui. Jos olette matkustaneet puolinukuksissa nuokkuvassa aamubussissa töihin, tiedätte mitä on suomalainen eloisuus. Nuo bussimatkat todella ovat eloisaa, vauhdikasta, riehakasta ja innoissaan keskustelevaa, kun niitä vertaa junamatkaan Pasilan asemalta Espooseen. Luulen, että kukaan ei uskaltanut liikahtaakaan (ääneen minkään ajatuksen lausumisesta puhumattakaan), ettei liikettä tai äännähdystä olisi tulkittu provokaatioksi. Oikeasti: kukaan ei koko vaunussa sanonut sanaakaan ja kaikilla tuli omien kengänkärkien likatahrat tuskallisen tutuiksi. Yhteinen täydellinen kansallinen traumakokemus oli syntynyt ja voin ylpeänä sanoa olleeni siinä alusta asti mukana - kuten jo vuonna 1974.

2022

Katsoin Suomen menestyksen kannalta parhaaksi lopettaa lätkän seuraamisen 2003 ja sen jälkeenhän onkin tullut ihan mukavasti menestystä, niin on minulle kerrottu. Ehkä lopetan Susijengin matsitkin, jos vaikka tulee joskus jatkosarjaa parempaa menestystä sielläkin - vaikka hienoa tuo korismenestys on ollut jo nyt ja viimeisimpiä omia EM-kisoja en onnistunut pilaamaan, vaikka lehtereillä pelkäsinkin.
Lykkyä pyttyyn Leijonille, lupaan katsoa vasta uusinnat, ettei käy hassusti.

Norppaa pannulle!

 Kaukanako nykyihminen on luonnosta? Ja mitä se luonto on tai luonnonmukaisuus? 

”Miksi söisimme naudanlihaa, kun voisimme syödä saimaannorpasta tehtyä jauhelihaa.” Miltäs kuulosti? Lainaus on Ylen Henry Tikkasen Tiedetrippi-sarjan jaksosta ”Henrietta Lacksin kuolemattomat solut”. Henry siinä visioi meille solukasvatuksilla tehtäviä tulevaisuuden gourmet-elämyksiä. Minulla on hämärä muistikuva lapsuudesta että olisin norppien lähisukulaista eli Suomenlahden hallia päässyt maistamaan (tai ainakin kypsennettävää lihaa joutunut haistamaan), enkä välttämättä odota tuota tulevaisuuden visiota norppaillallisesta kovinkaan vesi kielellä. Mutta se ei ole tässä nyt pointtini.

Puistatuksen reaktio ja siihen liittynyt hirtehinen hiljainen naurahdus tuon Henry Tikkasen lauseen jälkeen oli spontaani. Ei hitto, eihän nyt norpparessukkaa kukaan söisi! Paitsi että hetkinen, hyljehän se norppa on ja mikäs olikaan isoisäni ja äidin isoisän ja heidän vanhempiensa jne tärkeä sivuelinkeino jos ei hylkeenpyynti. Ja jos ei sen liha nyt aina herkkua ollut niin kaikki meni pataan (paitsi vanha uros, ”apteekkariksi” kutsuttu, se kun haisikin niin pahalle, että jätettiin jäälle). Hylkeiden kanssa elettiin luonnonmukaista, joskaan ei ystävällismielistä, yhteiseloa. 

Tikkanen kertoi lihasolujen tuotantolaitoksesta ja parempaa oli tulossa: ”Mitä jos ihmislihastakin tulee suurta herkkua?” Podcastissa haastateltu tutkija Lauri Reuter on jo omaa kasvatettua lihaansa maistanut. Norppaa syödäksemme ei tarvitsisi tappaa ensimmäistäkään Nestori Miikkulaisen kaveria, vain saada pieni solukko viljelmän lähtökohdaksi ja panimon kaltainen tuotantolaitos puskisi valmista filettä toisesta päästä ulos. Nami!

Googlen tekstihaulla "koiran kanssa hylkeenpesällä"
löytyy tämä kuva ja sen tarkempi kuvaus.
Kuvassa on eläinystävälllisempi muoto tapahtumasta.

Esitänpä pienen pulman eli kysymyksen pohdittavaksi. Tuota kysymystä varten vähän historiallista taustaa. Hylkeenpyynti vielä 1800-luvun lopun Suomenlahden jäillä oli välillä erittäin raakaa puuhaa, osin vielä 1930-luvullakin, vaikka pahimmat tavat oli silloin jo karsittu. En viitsi tähän noita tapoja edes toistaa, Animalia langettaisi takautuvan tuomion esivanhemmilleni ja joutuisin ehkä sen vielä heidän puolestaan lunastamaan.
Kysymykseni kuuluu: olemmeko luonnosta vieraantumisessa nyt kauempana sadan vuoden takaisesta julmasta hylkeenpyynistä ja -syönnistä kuin olemme lähitulevaisuudessa tuotantolaitoksissa kasvatettavista norppapaisteista? Kumpaa hyljemuotoa sinä söisit mieluummin?

(Sillä välin kun etsit mielesi sopukoista oikeaa vastausta, käy Areenassa ja kuuntele Tiedetrippi, muutkin jaksot ovat mainioita: https://areena.yle.fi/audio/1-50760470 )

Koronavuoden satoa, menetettyä

Alkuun niin sanottu vastuunvapautusklausuuli: tunnistan selvästi että olen koronakriisissä(kin) hyväosainen ja nämä tässä kirjatut hankaluudet eivät ole mitään verrattuna niihin terveydellisiin ja taloudellisiin vaikeuksiin, joihin tämä tilanne on monet saattanut. Mutta silti: tässä listatut arkipäivän jutut taitavat koskea meitä kaikkia, siitä riippumatta mitä näiden lisäksi on ollut vaikeuksina.

Kerrataanpa tähän lähtökohdaksi eräästä maailman toistetuimmista kliseistä yksi versio: elämä on aivan liian lyhyt, että yhtään mahdollista juhlan aihetta kannattaisi hukata.

Koronavuosi (tähän päivään mennessä 290 päivää) on kulunut päivinä murmelina, sängystä työpöydän ääreen ja sitten päivä huoneiden välillä luovien, välillä kävelyllä metsässä tai - kaikeksi onneksi - golfkentällä. Melko totaalinen karanteeni on mennyt tähän asti ihan ok, päivä kerrallaan ja siihen luottaen, että kyllä tämä tästä, kohta se loppuu. Storytelissä riittää kirjoja ja Netflixissä leffoja, mikäs tässä on ollessa. Jos kyllästyttää, otan nokoset.

Mutta pari viikkoa sitten kävi niin, että aloin järjestellä vanhoja valokuvia (nyt sen voi myöntää: joululahjakirjaa varten) ja heräsin tylyyn totuuteen. Äkkiä noissa kuvissa, joita olin järjestelemässä, vilisivät silmien edessä toisenlaiset vuodet, ne menneet, niiden yksivuotissynttärit, kaksivuotissynttärit, kolmivuotissynttärit jne., muut juhlat ja matkat. Ja kaikissa juhlissa oli ihmisiä, ystäviä ja sukulaisia holtittomasti lähekkäin ja kakkua samalla kauhalla kalastaen, viruksista viis välittäen. Mitättömiltä tuntuvaa small talkia haastellen. Kuvia katsellessa vasta havahtui siihen mitä nyt on jäänyt väliin, mistä ollaan oltu paitsi. Ja oliko se juhlissa jutustelu sittenkin tärkeämpää kuin ”small”, ehkä jopa ihan big talkia?

Turvaväleistä piittaamatonta juhlintaa vuonna 2021

Teinpä siis mielessäni listaa ja ainakin nämä tulivat heti mieleen kokonaan tai melkein täysin menetettyinä kuluneelta vuodelta:
                  ·         40 v hääpäiväjuhlat
                  ·         10-vuotisjuhlat

·         6-vuotisjuhlat

·         94-vuotisjuhlat

·         Kihlajaiset

·         Vappu

·         Juhannus

·         Lomamatkat

·         Pikkujoulut

·         Perhejoulu ja joulupukki

·         Uudenvuoden juhlat

·         Yhdet olympialaiset ja niiden neljä pistesijaa Suomelle

·         …ja ne jalkapallon ensimmäiset oikeat EM-kisat

 Ja tietysti linnan juhlien kättely, miten meinasikin unohtua. Aikuisten alle 90 v synttäreitä en laske mukaan, noita vuosia ei laskeskella.

Listaa katsoessa normielämä näyttää ennen vanhaan olleen pelkkää juhlaa, jopa niin ettei edes ehtinyt ruusuilla tanssimaan.

Kuvien katselu sai odottamaan tulevaa: tulisi nyt se hiton rokotus kaikille niin pidetään nuo väliin jääneet juhlat vaikka putkeen, juhlitaan pari viikkoa, voitetaan futiksen euroopanmestaruus, juhlitaan kahdeksaa olympiakultaa ja tanssitaan vaikka häitä (minäkin lupaan tanssia!).