Hammaslääkärin tuoli on meidän kaikkien suosikkimesta, eikö.
Seuraavaa vaan olen ihmetellyt aina tuossa lekottelutuolissa loikoillessani. Suu on
täynnä kaikenlaista rojua ja lekurin sekä hoitajan käsiä. Ja sitten lääkäritäti - naisia he tosiaan useimmiten ovat - kysäisee puolihuolimattomasti: ”mitäs tälle poskihampaalle tehdään, otettaisiinko pois vai kannattaako vielä paikata?” Siis
kysyy minulta, siinä tilanteessa. Kauhusta kankeana saan aikaiseksi korahduksen
ja kouristusliikkeen, jonka lääkäri tunnistaa myöntäväksi nyökkäykseksi
ensimmäiseen vaihtoehtoon. Ehkei se hammas heti lähde mutta päätös on tehty.
Ehdottaisinkin, että lekurin ja hoidettavan välille sovittaisiin etukäteen käsimerkeistä,
vaikkapa tyyliin: peukalo ylös tarkoittaisi ”juu, lopetetaan tosiaan tähän, ei
se reikä tainnut niin paha kuitenkaan olla” ja keskisormi ylös tarkoittaisi ”kyllä,
sattuu oikeasti niin **tusti”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti