sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pussit roskiin ja roskat pussiin

Enpä tosiaankaan halua jäädä pääministeriämme Kataista pahemmaksi - kukapa haluaisi. Niinpä koskapa hallituskin on tehnyt puolivälitarkastelunsa, se tulee minunkin tehdä. Varmuuden vuoksi jo vähän ennen vuoden puoliväliä, niin kauan kuin tulokset ovat vielä plussalla ja tavoitteet saavutettavissa (toisin kuin hallituksella?).

Kyse on tietysti uudenvuoden lupauksista. Sellaisen pikku vinkin voisin aluksi kaikille antaa, että nuo lupaukset kannattaa sitten mitoittaa pitokyvyn mukaan, oma kapsiteetti realistisesti arvioiden. Ensi vuodeksi vaan vinkkinä. Enäähän ette te haihattelijat voi mitään sille, ettei kiloja lähdekään tavoitemäärää eikä sitä kuntosalikorttia tullutkaan hankittua saati käytettyä.

Ottakaapa siis opiksi,  tulostavoitteeni on toistaiseksi 100 -prosenttisesti täytetty: olen aina vietyäni roskat laittanut tilalle uuden tyhjän pussin! Tai no, aina kun olen kyennyt - meillä kun kotona asuu Henkilö, jolla on valtakunnan nopeimmat tekemättömien töiden suoritusrefleksit. Aina ei siis voi ehtiä takaisin roskikselta ennen kuin uusi pussi on ilmestynyt. Mutta siis inhimillisen suorituskyvyn rajoissa olen pitänyt lupaukseni.

Ensi vuodeksi suunnittelen uutta haastetta, harjoittelenkin jo sitä varten kevyesti. Tarkoitus on oppia toimittamaan teepussin kuoret roskiin ennen jotain muuta. Miettikääs sitä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti