Vappuriehoissa

Kauhistuneita vapunviettäjiä. Viattomien henkilöllisyys peitetty

Rakas blogini: olen nyt viimein valmis kirjoittamaan kaikesta Valpurinpäivänä kokemastamme. Tapahtumista on kulunut riittävästi jotta olen voinut käsitellä asian rauhassa ja hiljaisuudessa. Muutoinkin toipuminen on sujunut hyvin, kohta ollaan valmiita taas työelämään. Näin se meni ja tämä tarina on totta!

Seppo oli junan ikkunasta satamakaupunkiin saapuessaan bongannut "jotain säpinää" Kaisaniemen puistossa. Koska se kuulosti melkein Kaivopuistolta ja sinne oli lyhyempi matka, suuntasimme sinne. Onneksi havaitsin uhkan ajoissa, siniset ilmapallot paljastivat karun totuuden. Sitä vain ihmettelen vieläkin, ettei paikalla näkynyt lainkaan mellakkapoliiseja vaikka väkijoukko oli varustautunut todella pelottavilla ilmapalloilla. Niiden naruja olisi helpopsti voinut käyttää taistelutilanteessa vaikka - no, vaikka mihin.

Palastuimme siis niukasti Kokoomuksen vapputilaisuudesta, sellaiseksi sitä ainakin epäilimme. Toipuaksemme järkytyksestä kumosimme ensimmäsen kuoharipullomme. Mutta oikeasti, miten hiivatissa kaikki puolueet pitävät vappupuheita? Ai niin, kaikki ovat nykyisin työväenpuolueita, unohdin.

Kuoharin rohkaisemana kohti etelää. Paitsi että ei päästy kuin rautatientorille, siellä oli uusi kauhun kokemus. Onneksemme arviolta viitisenkymmentä mellakkapoliisia täysissä varusteissa oli varautunut suojelemaan turvallisuuttamme. Ihan heti ei käynyt selväksi miltä meitä suojeltiin, joten otimme asiasta selvää. Ja siellähän niitä oli, uhkaavasti lastenvaunuissa ja -rattaissa väijyen, oletettavasti astaloin ja muovimiekoin aseistautuneina. Laskin ensin 30 anarkistia mutta sitten nokkamme edessä yksi pistettiin Maijaan turvaan, joten noin 29 jäi vielä uhkailemaan. 

Ajattelin laukaista uhkaavan tilanteen alkuunsa ja tunnustelin jo herkästi sävellajia "Leivosten ilmassa leikin lyömiselle". Kunnes tunsin kyljessä keveän kyynärpään. Rakas puolisoni yritti viestittää että "sen jos teet niin yhteinen taipaleemme päättyy". Harkitsin hetken ehdotusta mutta vaikka laulelmani olisi varmuudella hajottanut väkijoukon (ainakin karaistumattomat maalta kuskatut lainvartijat), olisin todennäköisesti päätynyt äskeisen kaverin perään samaan putkaan.

Pääsimme kuitenkin pälkähästä kun poliisisaattue läksi turvaamaan rattaiden ja astaloiden matkaa. Mutta tilanne alkoi uhkaavasti vaikuttaa Kaurismäen Kalmarin unionilta: emme koskaan selviytyisi Eiraan asti! Kauppatorille kuitenkin pääsimme, tai ainakin sen välittömään läheisyyteen. Mantan lakittomuus pakotti korkkaamaan seuraavat kuoharit. Niiden voimalla kykenimme vastaanottamaan Vappuparaatin. Siinä poliisivoimamme olivat liikkeellä Esplanadilla noin 20 Mustamaijan kulkueena. Olivat tosin vaihtaneet mustan värin valkoiseksi, oletettavasti erottuakseen mustapaitaisista anarkisteista, joita edelleen seurasivat. Luulisin, että mielenosoittajia oli tässä vaiheessa myös tuo 20, yksi per Maija. Rynnäkköjoukkoja kulki rinnalla sitten vähän enemmän, ihan varmuuden vuoksi vaan. Astalot voi olla vaarallisia.

Frank, Frank, Frank ja Frank, ymmärrän epätoivonne, Kaivopuisto jäi meillekin toteutumattomaksi haaveeksi. Päätimme paeta satamakaupungista. Seppo oli jo varmistanut tarkoitukseen sopivan paikallis- ja pikajunan yhdistelmän, sillä pääsi Tikkurilaan sadan viidenkympin vauhdilla kymmenessä minuutissa, Helsingin rajalle siis vielä alle tuon ajan. Jes!

Tikkurila, siellä oli meno päällä. Räntää satoi ja kolme (oikeasti! sanoinhan että tämä on tosi tarina) Kommunistisen työväenpuolueen kannattajaa istui puupenkeillä tiukasti taputtamassa vallankumousta lupaavalle puhujalle. Nyt on pakko sanoa, että siinä oli isänmaamme kuva karuimmillaan.

Anne haluasi lopuksi sanoa, että ei hän mihinkään Eiraan olisi halunnut, Lintsille hän halusi. Ja sinnekään ei päästy. Mutta jänskää oli ja uudet elämykset kuulemma karkottaa dementiaa. Ja viinaa voi olla ilman hauskaakin!

Eijalle ja muille terkkuja: ihan hauskaa oli oikeasti!