keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Biohakkerointia


Biohakkeri? Eilen olisin vielä luullut että sellaisella silputaan piharoskia. Nyt tiedän paremmin.

Kuvassa esi-digiaikainen biohakkeri
A-studiossa tänään "biohakkeri" Teemu Arina kertoi harrastavansa itsensä tutkiskelua, peräti mittaamista. Eikä vaan silloin tällöin vaan jatkuvasti. Kaveri vaikutti olevan innoissaan siitä että sai pitää päällään jotain hiivatin "älypaitaa", joka sinkautti älypuhelimeensa pulssin ja ehkä silmien räpytystiheyden ja muuta kiintoisaa. Älytönpaita, sanoisin minä.

Varmaan on niin että jatkuva itseanalyysi ja taulukointi tuo kansanterveyttä. Siis jos kaikki ne sen tekisivät, joiden tosiaan olisi syytä mittailla. Mutta kun sitä nyt tuntuvat harrastelevan perusterveet hyväkuntoiset nuoret. Tervettä?

Kun olen mittaillut itseäni ilman siihen sisältyvää suurta intohimoa nelisenkymmentä vuotta, rei'ittäen sormenpäitä viimeisten vuosikymmenten aikana arviolta parikymmentä tuhatta kertaa, niin tulinpa ihmetelleeksi seuraavaa. Olisiko tuollainen mittausfriikki jopa innoissaan kun pääsisi samaan tilanteeseen, tutkiiko hän sykettään ja muita arvoja jopa sairaalloisen toiveikkaana havaitakseen pienen anomalian tuloksissa? Päästäkseen ihan oikeasti tällaiseksi ammattilaiseksi mittailemaan jotain relevanttia suuretta loppuiäkseen. Voin vakuuttaa: ei kannata unelmoida moisesta.

Ja myönnetään että kyllä mielenkiinnolla odotan itsekin digiteknologian kiintoisia lääketiedeuutisia, eniten Googlen piilolaseja, jotka mittaavat verensokerin silmänesteestä, jatkuvasti. Ovat jo kliinisissä testeissä. Mutta en nyt kyllä sellaisia ihan vaan niiden silmittömän hauskuuden vuoksi pitäisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti