Elämäni kyborgina

Ihmettelin tässä taannoin itsensämittaajia eli biohakkereita: http://juttuslaisseja.blogspot.fi/2016/04/biohakkerointia.html . Siis jengiä, joka haluaa pakonomaisesti tarkkailla koko ajan kaikenlaista kehontoimintaansa. No nytpä teen tunnustuksen: olen muuttunut kyborgiksi. Eräänlaiseksi biohakkereiden kunkuksi.

Tämä ei ole kyborgi - ehkä?

Säästän lukijan kuuklaamisen vaivalta, tässä wikipedian määritelmä: "[Kyborgi:] Sana on yhdistelmä kyberneettisestä ja organismista tarkoittaen biologista  eliötä, johon on yhdistetty tekniikkaa". Kun aiemmin tuossa kirjoitelmassani kiroilin vuosien aikana tehtyjä tuhansia sormenpään rikkomisia niin nytpä näyttäisi loppu uhkaavan tuota tyhmää touhua. Sain nimittäin käsivarsikudokseen upotetun anturin. Mainio keksintö, vain 40 vuoden odottelun jälkeen. Ja teknologia ei muka tuo hyvinvointia. Nyt mittailen lukulaitteen yhdellä pyyhkäisyllä verensokerin koska tahansa ja kuinka monta sataa kertaa päivässä haluan, yhdellä ranneliikkeellä. Ei hassumpaa lainkaan, ette arvaakaan.

Mutta eipä ole kyborgina  elo aina helppoa, ei. Sen sain havaita kun asioin päivän ikäisenä yhdistelmä-bioeliönä apteekissa. Kävin etsimässä itsekiinnittyvää sideharsoa anturin ympärille, ettei golfswingissä vaan irtoa kudoksesta. Avuliaan oloinen (vähänpä silloin tiesin...) myyjä tuli apuun ja kerroin mitä tarvitsin. Sellaista sideharsoa siis, kas kun "minulla on anturi kädessä, pitäisi sitä suojata". Pieni epäluulo jo heijastui myyjästä ja mahtoiko toinen suupieli vähän kohota hymyynkin. En lannistunut, varmistin vielä että "onhan se nyt sellaista, ettei liimaannu anturiin kiinni ja irroita sitä?" No juu toki kuulemma on, ja "ihan sen väristäkin kun varmaan etsit, ihan keltaista vaikka". Vähän ihmettelin että mitä hiton keltaista, valkoiseltahan tuo näyttää. Yritin protestoida väriväitettä mutta äsken niin kiltin näköinen myyjätäti oli jo kääntänyt selkänsä ja mennessään pyöritti päätään taaksepäin ivallisesti naureskellen. Jäin siihen seisoskelemaan harso kädessä, tooodella tyhmän näköisenä.

Vasta myöhemmin ostoksen tehtyäni tajusin mistä oli kysymys. Olin tullut kohdelluksi kahelina foliohattuisena, salaliittojen uhriksi heittäytyneenä pellenä, joka on täynnä hampankoloihin jemmattuja radiolähettimiä ja ehkä itse kiinnitettyjä vastahärveleitä. Hitto, jouduin toteamaan että ei ole helppoa kyähulluillakaan. Lopettakaas nyt heti niiden kiusaaminen ja palvelkaa pentele vieköön asiakkaana kun tulevat ostamaan alumiinifoliota tai amalgaaminpoistohohtimia tai mitä ikinä. 

Taidan perustaa kyborgien ja foliohattujen yhteisyhdistyksen, saa meidän kiusaaminen loppua nyt!

Ja valkoinenhan se lopulta oli, mitäs jos olisin oikeasti etsinyt keltaista?