Sekä paikallisten kotkalaisten että satunnaisempien vierailijoiden keskuudessa on pitkään vellonut ratkaisemattoman tuntuinen ja intohimoisiakin tunteita ajoittain nostattava kiista: kummalla torilla on paremmat possot, Kotkan vai Karhulan? Päätimme ratkaista asian kaksihenkisen testiryhmän voimin.
Taustaksi asiaa tuntemattomille voidaan selventää, että vaikka siis Karhulan tori on jo yli 40 vuotta ollut myös tori Kotkassa, se ei ole Kotkan tori. Jos historia, josta konflikti juontaa, ei ole selvillä, eikä käsite ”kolme Koota” ole tuttu, voi testiin suhtautua vähemmän subjektiivisesti kuin jos taustasta on omaa perspektiiviä. Testiraporttiin perehtymistä se ei haittaa.
Taustamuuttujien tasapainottaminen: testiryhmän puolueettomuus
Testausryhmän neutraliteetti on tällaisissa vertailuissa lähes mahdotonta, jos ei haluta käyttää aivan ulkopuolisia tahoja. Täysin Kotka/Karhulasta riippumattomien testaajat eivät kuitenkaan oletettavasti pysty arvioimaan kaikkia possojen ominaisuuksia, puutteellisesta asian vivahteiden tuntemisesta johtuen. Tässä tapauksessa katsottiin kuitenkin päästyn melko hyvään objektiivisuuteen. Tämä siitä syystä, että vaikka molemmilla testiryhmäläisillä on vahva karhulalainen tausta, sitä tasapainotti toisen passista löytyvä syntymäkunnan maininta (Kotka) ja toisen 8 vuoden opiskelu tuon kaupunginosan puolella. Neutraliteettia lisäsi testiryhmän pitkään jatkunut ulkopaikkakuntalaisuus.
Testitapahtuman valmistelut ja olosuhteet, interiöörin vaikutus
Testiin valikoitiin mahdollisimman autenttiset posson nauttimistilanteet. Juhannuksen jälkeisellä viikolla toreilla ei ollut asiatonta ulkopuolista turismia, muut possoasiakkaat eivät vaikuttaneet testijärjestelyihin. He olivat selvästi asiaan perehtyneitä paikallisia, osasivat luontevasti tilata ja saivat mitä tilasivat.
Myös sään puolesta olosuhteet olivat ihanteelliset ja vertailukelpoiset, lämpötila +23-24 astetta, vain kevyt tuuli. Koronavirustilanne ei vaikuttanut testiin, Kotkan alueella tilanne oli ainakin testin ajaksi helpottunut, eivätkä esimerkiksi possojonon etäisyydet haitanneet testijärjestelyjä.
Karhulassa on toripäivä vain kahdesti viikossa, aivan peräkkäisinä päivinä ei vertailuja onnistuttu tekemään. Kotkan testi tapahtui maanantaina, Karhulan keskiviikkona. Kellonajan vakiointi kuitenkin onnistui, possot nautittiin noin klo 11.
Autenttiseen toripossokokemukseen liittyy väistämättä nauttimisympäristön tunnelma. Sitä havainnoitiin syömällä possot aidossa torikahvilassa, toinen testiryhmäläinen molemmissa tapauksissa kahvin kera, toinen ilman kahvia. Kotkan torilla tapahtuma oli arkisempi, siellä possoa saa torilta joka päivä, Karhulassa elämykseen tuo juhlavuutta harvemmin toteutuva possonsyönti - nytkin tori oli koronatilanne huomioiden vaarallisenkin täynnä ja joukossa oli paljon selvästi riskiryhmäläisiä. Toisaalta Kotkan puolella aitoutta lisäsi naapuripöydän toriparlamentin asiantuntijakeskustelu, tällä kertaa Loviisan merivartijaturman syistä (selvää ratkaisua tuohon valitettavaan tapahtumaan ei kuitenkaan kuultu).
Kaikkiaan voidaan todeta, että ympäristöolosuhteet eivät vaikuttaneet itse makuvertailuun merkittävästi.
Testatut tuotteet ja niiden tarjoilu
Kummallakin torilla possoja saa useammasta myyntipisteestä. Kotkassa kaikissa on myynnissä Kotkan Leipä Ky:n possotuote, Karhulassa molemmissa kahdessa pisteessä Leistin possot. Tarjoilupisteet valkoituivat pääosin testaajien vanhan tottumuksen perusteella. Testiryhmäläiset eivät valinnet itse possoyksilöitä eivätkä myyjät tienneet kyseessä olevan testitapahtuman (tilaus tehtiin perinteiseen paikallistyyliin: "kaks possoo ja yks kahvi"). Possot tarjoiltiin perinteisessä paperipussissa mutta syönnissä ehdottomasti tarvittavaa servettiä ei osattu automaattisesti tarjota.
Testitulokset
Ensin on todettava, että toinen testiryhmäläinen ei saanut selkeää eroa possojen välille, molemmissa oli omat vahvuutensa. Toisen testiryhmäläisen näkemys siis lopulta ratkaisi voittajan.
Kotka
![]() |
| Kotkan posso hiukan häiritsevällä pöytäpinnalla |
Testaaja A:n mielestä tuote muistutti enemmänkin munkkia, hilloa ei ehkä ollut tarpeeksi eikä kuori siten rapea kuin testaajan mielestä oikean posson tulisi olla (tässä kohtaa termi "oikea" tuo testaukseen mahdollisen virhetekijän, testiryhmäläisen possohistoriasta juontuvan tottumuksen karhulalaisiin possoihin?). Testaaja H:n mielestä rakenne oli kuitenkin aivan possomainen ja tuotteen tarjoilulämpöisyys paransi vaikutelmaa. Hillo ei ehkä vain ollut riittävän tasaisesti jakaantunut.
Kokonaistulos: ****
Karhula
![]() |
| Karhulan posso kun sokeria on jo rapsutettu |
Hilloa oli testiyksilöissä hiukan enemmän kuin Kotkassa ja testaaja A:ta miellytti erityisesti kuoren rapsakkuus. Hänen mielestään possoyksilö oli myös Kotkaa selvemmin possomainen, "ei munkki". Testaaja H jäi aprikoimaan pinnan liiallista sokerimäärä, sitä joutui hiukan rapsuttamaan ja pyyhkimään nautinnan aikana sormista. Kummankin testiryhmäläisen mielestä rasvan jälkituntuma oli selkeä eikä siitä selvinnyt ilman huulten pyyhintää servetillä. Tuotteen epäterveellisyydestä ei jäänyt epäselvyyttä (tosin tuosta seikasta ei jäänyt epäilyksiä Kotkassakaan).
Kokonaistulos: ****+
Yhteenveto
Aivan täyttä viittä tähteä ei siis tällä kertaa tullut kummallekaan, mutta voittajaksi kyllä erottui niukasti Karhulan posso. Testiryhmä painottaa, että vaikka possojen paremmuus tuli tällä kertaa ratkaistuksi, ero oli pieni ja nyt tappiolle jäänyt posso on myös täysin suositeltava tuote. Aivan varmasti jatkossakin löytyy molemmille possotuotteille uskolliset ystävänsä ja asiakkaansa. Ja vaikka kyse on perinnepossoista, niiden ominaisuuksia varmasti vielä hiotaan, ja testaajat seuraavaat mielenkiinnolla tulevia uudistuksia. Erityisesti Katkan osalta kuoren rapsakkuden lisäys voi kääntää jatkossa tilanteen toiseksi - mutta toisaalta: mitä vaikuttaisikaan pieni sokerimäärän optimointi Karhulan puolella? Jäämme jännityksellä odottamaan!
_________________________________________________________________________________
Vastuunvapautus: vaikka testi tehtiin totta kai tosissaan, testiryhmä toivoo ettei kukaan nyt sentään aivan vakavissaan raporttia lukisi 😎


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti