Olli, positiivisuus, nuoriso

Nyt loppuu marinablogit. Luin nimittäin Olli Lindholmin haastattelun Hesarista, siinä hän ihmetteli ihmisten negatiivisuutta. Minäkin päätin ryhtyä positiiviseksi myös näin kirjallisessa ulosannissa. Tai niin ajattelin mutta sitten piru iski taas puun takaa. Ja päätin ensin kannustaa Olliakin vähän. Hän kun on muinoin Yö –yhtyeen kanssa sanaillut vaikkapa tällaisia innostavia mielenkohotussanomia:

” ja kaiken tämän jälkeen hän on valmis kuolemaan
itkien hän yössä nuolee haavojaan
jäljellä on enää arpi vanhan ystävän
vaikka odotitkin enemmän” (Enkelille, san. Olli Lindholm)
Jne, noitahan taitaa riittää?

Positiiviselle uran jatkolleen Olli voi ensi töikseen ottaa bändinsä nimeksi esimerkiksi Päivä, sitten minäkin lopetan ilkeilyn.

Mutta nyt aidosti positiivista kerrottavaa ja se tulee yllätysyllätys nuorison innoittamana. Olen jo pitkään kunnioittaen katsellut ja kuunnellut kuinka ainakin Nöykkiön busseissa nuoriso käyttäytyy: kun poistutaan bussista, huudetaan takaakin kuskille kuuluvasti ja reippaasti ”kiitos”. Lähes järjestään, kaikki nuoret! Toisin kuin me varttuneemmat, jotka puolisalaa livahdamme ulos päätä syvemmälle kauluksiin työntäen. Itse olen yrittänyt ottaa opiksi mutta ei tällainen vanha körmy uskalla kuin heilauttaa keskiovella kättään ja vähän kröhäyttää itselleni kuuluvalla äänellä ”...tos”. Kuka näille nuorille oikein on opettanut tapoja, ehkäpä toinen toiselleen: ei meidän sukupolvi ainakaan osaa julkisesti käyttäytyä.