torstai 6. lokakuuta 2011

Siivoamista, osa 2


Kaikenlaisia hyviltä tuntuvia ajatelmia jostain kumman syystä nousee päähän tyhjänpäiväisyyksiä touhutessa, esimerkiksi imuroidessa - kaikki kunnia imuroinnille, tärkeäähän se on mutta tylsää. Liiasta ajattelusta voi vaan olla muutakin haittaa kuin vain se, että ajatukset eivät lopulta ole kovinkaan hyviä. Voi käydä niinkin, että myös imurointi häiriintyy fataalisti. Niin kävi tuossa eräänä päivänä. Imuroidessani mietiskelin kirjoittavani ylös juttua siitä, miten siivotessa on hyvä ajatella viisaita. Läksin samalla vaihtamaan imuriin toista suutinta. Paitsi että palasin takaisin puhelimen kanssa ja ihmettelin että hittoakos sillä teen. Ja yritin jatkaa imurointia ilman suutinta, kunnes huomasin että olin sen ensimmäisen jo vienyt mennessäni. Hain sitten sen toisen ja muistin jatkaa siitä mihin olin jäänyt. 

Tuosta johtui mieleen pari ns. faktaa, niiden kirjaaminen näin peräkkäin on täysin sattumaa:
1) Kun ihminen yrittää tehdä kahta asiaa samanaikaisesti, hän vajoaa henkisesti noin 8-10 –vuotiaan tasolle. 
2) Naiset kuulemma harjoittavat jatkuvasti sujuvaa rinnakkaisprosessointia - niin he ainakin aina itse väittävät.

Kuten jo varoitin: on vähän vaarallista ajatella imuroidessa, tulee tyhmyyksiä mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti