maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulua ootellessa

Tätä kirjoitellessa on joulu tulossa. Kuulemma. Omalta kohdalta on mennyt viime ajat mökkihöperyyttä harjoitellessa sitkeän köhän uhrina. Eihän siinä mitään niin kauan kuin riittää jutunaihetta koiran kanssa ja Elisa-viihteen levynnurkalla järkevää katsottavaa. Mutta jossain vaiheessa käy niin, että keskustelunaiheet piskin kanssa jäävät lihanpalan syömäkelpoisuuden yhteiseen analysointiin. Ja mikä kauheinta, ja tästä ei ihmisen rappio enää pahene: töllöstä tulee katsottua ruotsalaista poliisisarjaa. Tuokaa pistooli.

Joulun siis havaitsin olevan ovella vasta kun radion blogienarviointiohjelma – ihan oikeasti, niillä on sellaisia siellä! – vertaili joulublogeja (ihan oikeasti, sellaisiakin on!). Taas olen tippunut kehityksen kelkasta, miten minua oikein viedään. Ja sitä paitsi vähänkös alkoi harmittaa erään bloggarin loistoidea: hän kuulemma soinnuttaa kalsarit ja muun alusvaatekerran joulun sävyihin. Näin riittää kun ripustelee vaan pyykin naruille niin on joulukoristelut valmiina. Harmittaa siis se, ettei tullut itse keksittyä, ei nyt kehtaa peesata. Ei olisi paljastuksen jälkeen enää kovin vaikuttavia takanreunalla roikkuvat punavihreät pitkät kalsarit.

Jotain pitäisi blogiin keksiä vuodenaikaväriä saadaksemme. Tulipa siis mainio idea mieleen, yhdistän suositut aiheet ruoan, joulun ja historian, teen omimmalla alueellani liikkuvan joulun perinneruokablogin. Tarvitsin vain vähän lunttiapua, jota tietty löytyy ulkosaarten historiakirjoista.

Mutta ajatus ei sitten tainnutkaan olla ihan nobelin arvoinen, edes rauhannobelin. Kyllähän  kirjoissa jouluruokina mainitut siikapiirakka tai kalakeitto ovat ok, ihan juhlavaahan nekin voivat olla. Mutta en vaan usko seuraavan seiskarilaisen joulun herkkuruuan taittuvan nykypöytään: hapantaikinapiirakka, joka on täytetty puolikkaalla sianpäällä. Ja sitä jäin myös miettimään että missäs se toinen puolikas pää on? Tai mikä pahempaa: onkos tämä se viime vuoden toinen puolikas?

Taidan jättää enemmät perinnekaivelut rauhaan, voisi joku vielä innostua kokkaamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti