lauantai 4. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet roskat

Uskollisimmat slaissiblogilaiset saattavat muistaa, että viime vuoden ns. lupaus näytti jo alkuvuodesta tulevan toteutuneeksi. Siis tuo poisviedyn roskapussin korvaaminen aina tyhjällä. No nyt tuo on lopullisesti todeksi tehty.

Olen tästä siinä määrin rohkaistunut, että uskaltaudun näin julkisesti reilusti korottamaan rimaa ja teen peräti kaksi yltiöpäistä lupausta. Toivon kaikilta rohkaisua ja kannustusta, yksin tuskin tulen selviämään. Mutta jos avullanne onnistun, olen askeleen lähempänä täysammattilaiseksi elämäntapakonsultiksi ryhtymistä. Muistattehan sen bisnesidean: opetan asettamaan tavoitteet kunkin omalle realisistiselle tasolle. Ja näin ne uudet tavoitteet omalla kohdallani vuodelle 2014 kuuluvat:

  1. En enää jätä juustoa pöydälle kuivumaan. Ainakaan niin pitkäksi aikaa, että se täysin syömäkelvottomaksi muuttuisi.
  2. Aina käytettyäni teepussin toimitan ilman suurta viivytystä sekä pussin että sen paperisen kuoren roskikseen. Viimeistään ensimmäisestä kehotuksesta.
Noin, nyt se kisa alkoi. Koittakoot vaan kaikki luuserit kamppailla turhaan sen "-5 kg" tai "salilla vähintään kerran viikossa" kanssa. Katsotaan taas vuoden päästä kellä kantti kesti! Nyt käväisen keittiössä, pitää tsekata pari juttua...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti