perjantai 6. marraskuuta 2015

Valtarakenteet horjuvat (?)



Tällä kuvalla ei ole tekemistä tekstin kanssa, 


Koko Suomi on häkellyksissään ja pidättelee henkeään kriisiä seuraten. Terveydenhuollon perustuksia ravistellaan, paikallisesti hoidettu perus- ja erikoisterveydenhoito siirretään järjestettäväksi lähialueen suuremmissa keskuksissa. Elähtänyt entisiin rakenteisiin piintynyt vanhan vallan edustus pistää hanttiin ja tekee asiasta periaatteellisen kysymyksen. Asiaan sekaantuneet osapuolet vetoavat asiantuntijoihin, joita käännytetään omille kannoille ja joiden lausumia pyöritellään sopiviksi. 

Samaan aikaan toisaalla, ns. tosielämässä. Koko Suomi on häkellyksissään ja pidättelee henkeään kriisiä seuraten. Terveydenhuollon perustuksia ravistellaan, paikallisesti hoidettu perus- ja erikoisterveydenhoito siirretään järjestettäväksi lähialueen suuremmissa keskuksissa. Elähtänyt entisiä (maakunta)rakenteita kaipaava vanhan vallan edustus pistää hanttiin ja tekee asiasta periaatteellisen kysymyksen. Asiaan sekaantuneet osapuolet vetoavat asiantuntijoihin, joita käännytetään omille kannoille ja joiden lausumia pyöritellään sopiviksi. 

Kohta meille on selvinnyt kuinka kävi Suomen hallituksen mutta jaksammeko odottaa ensi tiistaihin että näemme kuinka käy toisessa draamassa eli Downton Abbey'n leskikreivittären kamppailussa: säilyykö terveydenhoito omassa kylässä vai siirtyykö Yorkiin ammattilaisten käsiin? Leikattiinko lordin puhjennut vatsahaava omassa sairaalassa vai ajoiko ambulanssi ihan isolle kirkolle asti?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti