tiistai 8. tammikuuta 2019

Totuus Luxista

Väittävät että yhtenäiskulttuurin aika on ohi, että nykyään ei enää ole suuria yhteisiä kokemuksia. Höpsistä. Voidaan toki olettaa sellaistakin, että suomalaiset ovat yhtäkkiä tulleet ylenpalttisen taidenälkäisiksi ja siksi jonottavat tuntikausia siperialaisessa viimassa ja pakkasessa Amos Rexin näyttelyyn tai kiertävät massoittain Helsingin katuja valojen taiteellista lumoa yhteiseen ääneen huokaillen. Uskallan epäillä, että eivät ole tulleet. 


Espoolainen perhe ihailee taidevaloja.
Poliisisetä valvoo, että kaikki sujuu rauhallisesti
Totuus on nimittäin tämä: pitää päästä kokemaan jotain muiden kanssa samaa, jotain yhteistä ja suurta, pelkona että menettää jotain tai ei voi osallistua duunin iltapäiväkahvilla sivistyneeseen keskusteluun. Menimmepä samaan ansaan. Kun olimme ensin katsoneet uudenvuoden aaton lasertulituksen ruuhkaisessa Espoon keskustassa [sic!] niin pitihän siitä haltioituneena rynnätä heti ensimmäisenä mahdollisena hetkenä Luxin valoilmiöitä tähystämään isolle kirkolle. Vaikka oli se Espoon kirkkokin aika iso, se minkä vieressä ne laserit loimusi.

Tällaista koimme:

- kauheasti oli kylmää, tuuli oli pohjoisesta
- kauheasti oli väkeä
Jos olisikin halunnut jotain hienoja taiteellisia yksityiskohtia tähyillä niin eipä voinut kun jengi tunki niskaan ja tuuli tunki takkiin. Tai ei jengi niskaan tunkenut, me kun kuljimme kunnon vastarinnankiiskinä vasten virtaa, totta kai. Ihan kyllä syystäkin, virallinen järjestäjien merkkaama reitti oli piiiitkä, ei kai nyt kukaan järkevä ihminen sitä kulkenut. No, moni eli lähes kaikki muut kulki, josta toki voi toki päätellä edellisen lauseen perusteella jotain. Mutta siis ryysistä oli.

Mutta oikeasti aika lailla pettymyksen sekaista oli reissu, onneksi tuli mittariin askeleita jonkin verran ja Hanasaaressa oli hyvää omenaglögiä. Kyllä, Hanasaaressa oli Lux -kohteita, älkää kysykö miksi enkä ole varma näimmekö niitä. Kävi nimittäin niin, että en koko Lux-kokemuksen aikana aina tiennyt mikä oli taidetta eli mille olisi pitänyt huokailla:

- Oliko Oodin seinässä oleva teksti se valotaideteos, joka siellä kuulemma piti olla, vai oliko se vain otsikko?
- Oliko Tunturikadulla ollut yläkerroksen parveke valotaideteos vai oliko jollain mennyt jouluvalot vähän överiksi? Emme uskaltaneet kehua sitä ääneen, vaikka olikin aika hieno
- Oliko Finlandia -talon seinä vain Luxin kunniakasi valaistu vai oliko se osa Luxia? Emme uskaltaneet spekuloida, joku lähistöllä olisi voinut kuulla ja luulla meitä espoolaisiksi
- Oliko Hanasaaren jäällä ollut valaistu mänty Luxia vai onko se aina valaistu? Vai oliko se edes mänty?
- Luulen että UPM:n seinä oli normaaliasussaan eli muuten vain valaistu, päättelin sen siitä, ettei sitä ollut merkitty viralliseen Lux -karttaan numerolla. Se oli hieno.

Valomato oli kiva katsella, myönnetään. Mutta se mikä tuli mieleen jälleen kerran, kuten joskus ennenkin Luxissa, oli tämä: miksi jösseksessä valoja ei voi nykyisen energiapihin led-tekniikan aikana käyttää aina ja kaikkialla tekemään talvikaamoksen eloamme edes pikkaisen paremmaksi? Valotaiteilijoille vähän rahaa käteen ja rajaksi jokin wattimäärä. Pistetään kaikki muutama ropo hiilipäästöjen kompensointirahastoon, vaikka intialaisiin biokaasulaitoksiin, ja nautitaan valoista läpi talven hyvällä omallatunnolla! Sitä paitsi näillä tuulilla saadaan niistä kuuluisista pelastavista ja tukea nauttivista tuulivoimaloista helposti se tarvittava teho. 


En nyt siis puhu Prisman punavirherkeltaisista valomainoksista, niitä valitettavasti katselen tälläkin hetkellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti