Olemme armaan
puolisoni A:n kanssa siinä onnellisessa asemassa että asumme keskellä
palveluita. Kahteen Prismaan on yhteensä alle kilometri, samoin kahteen Alkoon.
Siis yhteensä alle kilsa. Asumme niiden välissä siis.
Mutta valitettavasti
meillä on lyhyt matka myös kovin moneen postin pisteeseen. Tiedättehän Postin,
se muodikas valtionyhtiö, joka joskus kuljetteli kirjeitä ja kortteja,
nyttemmin lähinnä paketteja.
Ja pakettejapa oli
minullekin ilmestynyt. Annetaan aluksi hiukan pisteitä Postille: digitalisaatio
on tavoittanut sen ja ilmoitus tuli hienosti tekstarilla. Paketti on
noudettavissa. Ja sitten ne pisteet meni. Digitaalinen järjestelmä nimittäin
oli päättänyt, että paketti pitää toimittaa Niittykummun ostarille. Älkää nyt maalaiskuntien palveluiden puutteessa kärvistelevät kanssakärsijäni pahastuko tätä
pikkusieluista valitusta, mutta pakko sanoa: Niittykummun pakettipiste on vasta
neljänneksi lähin meiltä päin katsottuna, miksi sinne? No siksi, että lähettävässä päässä
joutuivat valittaen toteamaan että sinne se nyt vaan pitää Niittykumpuun
lähettää, niin tuo digitalisaatio on viisaudessaan asian määritellyt.
 |
| Postipoika kuljettaa innoissaan pakettia, vaikka ohjausjärjestelmä näyttää vähän puutteelliselta |
Lähin pakettipiste
olisi ollut tuossa tien toisella puolen ja aika lähellä Ompussa olisi oikea
Postin konttorikin. Ja vielä kolmas lähempi Kuitinmäessä, sinne olisi kylläkin
joutunut kävelemään yhden pakettipisteen ohi.
Ajelin siis
Niitykumpuun, johon nyt normaalisti ei ole mitään asiaa. Joka seikka taas
sitten selittää, että olin siellä vähän hukassa. Ja nyt tulee oikeastaan tämän
tarinan ns. sisäkertomus, tarina tarinan sisällä. Kertomus siitä kuinka
vanhenin noin 10 vuodella parissa sekunnissa. Astuin ulos parkkihallin hissistä
ja siinähän ne oli, Niittykummun pakettikaapit. Tosin niissä luki että
Smartpost mutta sellaistahan se on nykyään näiden Mall-of-Triplojen ja Business
Finla…hups, sorry. No, löysin jostain myös sanan Posti ja kyllä, meidän oman
Postimme lootia nuo olivat.
Tekstarissani
kerrottiin laatikon numero ja avauskoodi, ei kun avaamaan vain. Niinhän minä
luulin. Aikani ähisteltyäni naapurilaatikon kaveri tunsi sympatiaa ja kertoi
oikean avausmetodin. Yritin uudestaan. Tässä vaiheessa on pakko sanoa, että
siinä meidän kodin vieressä olevassa Postin pakettipisteessä on aivan loistava
avaussysteemi, täysin intuitiivinen. Siis sellainen, jota jopa minäkin osaan
käyttää, pisteet Postille siitä. Mutta se ei taidakaan olla nimeltään Samrtpost, vaan jotain
rahvaanomaista kuten ”Postin pakettipiste”. Jatkoin siis äheltämistä, tarkistin
vielä että Smartpostin lisäksi tosiaan pienellä luki ”Posti”, ei vaikkapa
”Nordpost”. Jep, luki.
Ja sitten vanhenin.
Viereeni tuli nuorehko nainen poikansa kanssa. Olin melko varma, etten ollut
(ääneen) päästänyt mitään lapsilta kiellettyä, ei nainen sen vuoksi pysähtynyt.
Vaan kysyi: ”Tarvitsetteko herra apua, voinko auttaa sen lukon kanssa”. Tiedättekö,
juuri sillä lailla kuin te kysytte kun vanha mummo (tai ok, pappa) kaipaa
esimerkiksi vähän apua kauppakassin nostamisessa ostoskärrystä takapaksiin. Nyt
oli siis tuon lauseen myötä viidessä sekunnissa 15 vuotta vanhentunut Harri-vaari
hukassa modernin teknologian kanssa, ei auennut lukko, ei. Ystävällinen
rouvaolettama tuli vanhuksen avuksi jopa lukemaan kanssani saamaani tekstaria.
Siinä sitten yhdessä ihmettelimme, miksi viestissä puhuttiin Niitykummun
ostarin R-kioskin automaatista. Ja rouva sai tyydytyksekseen opastaa vaarin
kohti kulman takana olevaa kiskaa; kiitos vaan hänelle, erittäin ystävällistä.
Ja arvatkaa mitä. Siellä kioskin nurkassa oli samanlainen pakettiautomaatti,
kahdenkymmenen metrin päässä. Olin ollut väärässä, lähellämme ei ole neljää
Postin pistettä, niitä on viisi. Sain pakettini.
Tarinan opetus ja
syvimmäinen tarkoitus? Posti pysyköön kirjeissään? Ei, mutta voisivat toki
kaikenlaisten ”shoppailujen” sijaan keskittyä kuljetusketjunsa
suoraviivaistamiseen (anteeksi, siis logistiikkaprosessinsa digitalisaation
developmentiin - oikeasti tuollaistakin anglismia kuulee). Ja sitten se
sisäkertomuksen opetus: vanhenemista tapahtuu päivittäin, joskus jopa
sekunneittain. Valitettavasti.
Ja kun tähän nyt
tuli sisäkertomus niin kirjataanpa vielä jälkikirjoituskin. Kävin nimittäin
samalla reissulla hakemassa uuden passini. Se tuli poliisilaitoksen hienon
digisysteemin ansiosta Kuitinmäen R-kiskalle. Mutta arvatkaapa mitä? Ei tullut
siellä olevaan Postin palvelupisteeseen vaan Matkahuollon kautta. Ehkä valtion
viranomainen ei luota valtionomisteisen kuljetusfirman toimituksiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti