keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Kieltolaki, versio 2

Pirtuemälaiva Lura Suomenlahdella 1920-luvulla. Onneksi kuljetusvälineet Tallinnaan ovat kehittyneet, voimme varautua uuden lain varalta nykyisin helpommin (Kymenlaakson museon kuvakokoelmat)

Suomen terveydenhuollon pelastamiseksi keksi eräs maamme hallituspuolue [sic!] nerokkaan ratkaisun. Ajatus on mainio eli jotta todella voitaisiin puhua terveydenhuollosta, varmistetaan, että kaikki pysyvät terveinä. Ei mene rahaa niiden sairaiden huoltoon? Itse asiassa: eihän meillä hyvinvointialueet ole kriisissä, niissähän voidaan nimenkin mukaisesti hyvin. On siis vain loogista, että niiden asukkaat saavat terveydenhuoltopalveluita, vähemmän sairaidenhuoltopalveluita.

Mutta semantiikka eli saivartelu sikseen, palataan siihen nerokkuuteen. Ilman sarvia ja hampaita eli somemaista ironiaa voi sanoa, että ajatushan on mainio. Kenelläkään ei vain ole aiemmin tullut mieleen ehdottaa noin toteutuskelvotonta ratkaisumallia. Kyse on siis tietysti kieltolain kaikkien aikojen comebackistä! Ja mikä parasta, nyt ei rangaistaisi lakia noudattamattomia vaan palkittaisiin sitä noudattavia. Mitä vähemmän dokaat, sitä vähemmän maksat veroa. 

Ei siis saada kieltolain haittavaikutuksia kun palkitaan raittiudesta verohelpotuksin. Paitsi että pirtun salakuljettajien jälkeläisenä aloin tietysti heti kehittelemään uusia liiketoimintamalleja lain avulla ansaitaksemme. Veikkaan, että isoisänikin jo pyörii levottomana haudassaan, harmissaan kun ei pääse enää hyötymään uusista mahdollisuuksista. Onneksi hänen geeneistään on minullekin koodattu ratkaisukykyä janoisten varalle. Mietitäänpä vaikka näitä:

  • Veronkorotuksen välttämiseksi helpoin konsti toki on livahtaa Alkoon muiden näkemättä juuri ennen sulkemisaikaa (silloin siellä on yleensä hiljaista) ja ostaa nopeasti vaikkapa kuukauden annos. Vaimo voi pitää vahtia ovella tai nurkalla, käräyttäjistä varottaen
  •  Tuo konsti on helppo tukkia, Alkoissa tietysti otettaisiin viinakortti käyttöön ja kaikki alkoholi poistettaisiin ruokakaupoista. Tieto juomisistani menisi siten valon nopeudella sitä tarvitseville tahoille
  • Otan siis suosiolla itselleni maksimin raippaveron ja alan ihan normi trokariksi. Siis nurkalle vain myyntipiste ja Alkosta hankkimani pimeät pullot kiertoon
  • Ehkä parhaiten voisi menestyä tuleva yritykseni Eskula (Eesti kuletus Alko Oü). Siinä konseptissa ideana on, että uutta kieltolakia puuhaava puolue ei onneksi hyväksy eurooppalaista yhteistyötä. Viron viranomaisilta ei siis saada tietoja ostoksistani eikä veroni nouse. Järjestän perheelle, suvulle ja tuttaville erilaisia juhlia, joihin tarvitaan koppa- ja roppakaupalla laillisia juomia veljeskansalta. Olisiko isoisän vanhoista Viron verkostoista vielä apua, pitänee selvittää.

Kieltolaki v.2 on sen kehittäneelle puolueelle myös näppärä poliittinen keppiheppa: koska islaminuskoiset eivät juo alkoholia, ei heiltä saisi myöskään kunnolla veroja. Pysykööt siis lähtömaassaan! Nyt ei kannata liikaa pohtia tuohon ajatelmaan liittyvää veron ja haittojen kertymisen mahdollista loogista ristiriitaa, se hukkuu muiden ristiriitojen hyökyaallokkoon. Sen sijaan kannattaa pohtia mikä on ollut ehkä Suomen kaikkien aikojen epäonnistunein ja epäsuosituin laki, tuottamiensa suurten haittojen vuoksi. Aivan oikein, kieltolakihan se.

Ei mutta hei, nythämmiä kekkasin: aletaan verottaa viinaa, eikös se aja saman asian? Ai verotetaan jo, no sitten…



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti