Taas kuuntelin Ylen Puhetta. Kuten todettua siinä on hyviä haastateltavia ja tällä kertaa bonuksena oli vielä Olgattomuus (ks. http://juttuslaisseja.blogspot.com/2012/02/murehtimisia.html ). Kuultavana oli kirjailija Miina Supinen, aiemmin itselle tuntematon tuttavuus. Turinansa oli leppoisaa, pitääpä tutustua teksteihinkin.
Mutta sitten tuli juttuihin sukupolvien ammottava kuilu ja tunsin itseni elämänkokemuksen homehduttamaksi vanhaksi kävyksi. Ja nyt omat lapset silmät kiinni (tai sulkekaa tämä selaimen sivun, ihan miten vaan). Miinalta näet haastattelija kysyi, että mitenkäs kirjailijan hommat sujuu samalla äitinä ollessa. Johon Miina että ihan OK kun ne ei nyt enää ole pieniä, nuorempikin jo kolmen ikäinen (!). Sillä lailla. Onhan se varmaan jo helppohoitoisuuden huippu kun osaa jo kai vaihtaa omat vaippansakin. Mutta heti tuli mieleen vanha toistamani totuus ja nuorten vanhempien toivekuva siitä, että kyllä se lasten pito siitä "helpottuu" kunhan ne vähän kasvaa. Voin vakuuttaa: not gonna happen! Vuosien mittaan tulee kunakin aikana kustannuksia laskiessa kaiholla mieleen ne ajat kun suuria ylimääräisiä lapsenhoitokuluja tuntuivat olevan ne vaippakulut; paitsi että nekin oli silloin kestovaippoja, olihan siinä hommaa sinänsä. Pakko sanoa kuten entinen pappa kun häneltä vointia kyseltiin: "Kyllähän tää elämä pikku hiljaa alkaa helpottamaan kun kohta saa tuon lapsenkin eläkkeelle". Sitä odotellessa, tilaanpa Minna Supisen kirjat kirjastosta.
Jälkikirjoitus, jotta nyt kukaan ei vaan saisi väärää käsitystä. Ja samalla kaikille niille, joilla sattuu olemaan parivuotiaita vastuullaan: yksikään penni, sentti tai minuutti ei mene hukkaan, uhrauksista ei ole kyse!
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus :D Tässä käytiin elämän ääripäät läpi: Kolme vuotias itse vaihtamassa vaippaansa ja pappa kertomassa omasta lapsestaan, joka on jäämässä eläkkeelle :D
VastaaPoista