Arvatkaapas mitä olen taas kuunnellut. Aivan oikein, sitä Musiikitonta Kanavaa. Ja tällä kertaa innostuin jostakusta ns. radikaalianarkistista, joka jostain kumman syystä oli päässyt sarjaan ”Suomalainen mies” - siellähän on sentään ollut ihan kiinnostavia persoonia mukana. Nyt täytyy tietysti olla vähän kieli keskellä suuta näiden kommenttien kanssa, ettei ala katukivet lentelemään talomme ikkunasta. Imperialistikoiramme saattaisi pelästyä. Kommentoinpa kuitenkin.
Tämä anarkistiveijari kertoi taistelustaan Venäjän (sic!) sortovaltaa vastaan, ihan hyvä tuo vastustaja sinällään: kyllä siellä olisi kaikenlaisille luudille hommia. Vaan sitten tuli jutustelun ns. liikkis loppu, joka pisti vähän miettimään. Kaverilta kysyttiin, että kuinkas kauan hän aikoo tätä anarkismiaan eli kaikkea mahdollista vallankäyttöä ja yhteiskunnan institutionaalista sortoa vastaan taistella. ”No pitää tässä kohta varmaan alkaa tekemään muutakin kun ei ole vielä oikein kertynyt eläkerahastoon senttiäkään”. Nojust, näin se hyvinvointivaltio nitistää pahimmankin vastustajansa, syleilee kuoliaaksi. Jossain vaiheessa olet joka tapauksessa vanha ja/tai sairas eikä se tiiliskivi enää lennä sinne fasistijepariin asti. Kaveri siis oli tuon tiedostanut ja vähitellen oli myymässä sieluaan itselleen pelsebuubille, Yhteiskunnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti