Ajattelin tehdä definitiivisen yhteenvedon juhlista, ei tartte sitten enää muita medioita tämänkään takia plarailla. Tällainen kateellisten katsaus. Vaan kun linnan juhlatkaan ei ole enää Linnan Juhlat niin kannattaako sinne edes havitellakaan? Siltä varalta että kuitenkin joskus taas kukoistus koittaa Linnallekin, yritin bongata kunnon konsteja päästä kuvaan mukaan. Ykköshelppoa on tietty kaivaa lätkämaila varastossa ja liittyä Juti-naamarillisiin. Pitää vain muistaa ottaa naamari pois kun kamerat tulee että äitikin näkee poikansa päässeen telkkuun. On siinä toisaalta vähän mustelmavaara eikä ole ihan varmaa että tuolla pääsee The Guardianin "vuoden henkilö" -äänestykseen.
Ongelma nimensä tämän alle kirjoittaneella on myös se, että ihan helposti ei kukaan taida valita "vuoden positiiviseksi espoolaiseksi". Kotkasta tuollainenkin tittelin haltija Tampereen kekkereihin oli yltänyt. En edes tiennyt Kotkassa olevan useampia positiivisia, joista valita. No, yksikin on ihan ok.
Sitä vaan myös ihmettelin että konserttikatsomossa näytti olevan tyhjiä paikkoja. Mitä hiisiä, miksei meitä kutsuttu jos kerran tilaa oli. Väärin!
Entäs jos alkaisi tehdä kierrätystavaraa. Vaatetusta kylläkin jo tehdään asioista, joita paremmaksi ei voi intohimoisinkaan jätedyykkari pistää. Vai mitä sanotte kalannahkasta tehdyistä kamoista? Ei siinä mitään jos tykkää tuoksusta mutta kun haastattelussa viisaus kuului että "onhan se hyvä ettei kalanperkeet joudu kaatopaikalle". Onhan se juu, pelastuu maailma.
Päästiin juhlista kuitenkin jatkoille, johonkin hotelliin. Tai ne jotka pääsivät. "Sinivalkoinen ääni" ei päässyt koskapa kavaljeerinsa ei tahtonut. Tuo kertoi olevansa absolutisti, joten ei voi mennä mukaan. Totanoin. Hauskaa ei voi siis olla ilman viinaa niin en voi mennä pitämään hauskaa? Kantsisko sitten alkaa juomaan viinaa vai opetella kärsimään hauskattomasta elämästä, voisi olla muiden mukana?
Jatkojen kautta ne julkisuussekunnit töllössä sai taas kyllä vähän helpommin, ei ole tarvinnut kärvistellä kalantuoksuisessa yrittäjyydessä. Voi vaikka tehdä youtube -videoita, kuten pari tulevaisuuden toivoamme, jotka jatkoilla hengasi. Saavutuksensa oli, että aika moni kaveri oli bongannut heidän juttunsa eli klikannut videoita. Teosten aihe jäi epäselväksi mutta toimittajatädille riitti, että jotain noin eksoottista oli tullut tehdyksi. Ehkä tuosta touhustelusta kuitenkin takaovi aukeasi: vaihdan nämä blogit vielä enemmän multimediaaliseksi - musitattehan, kuvat on jo mukana, kohta sitten ääni ja sen jälkeen vaan elävä kuva.
Sitä pelätessä, satavuotisjuhlia kohti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti