Nyt kun talvi taas koittaa niin toiveikkaana heittäydyn muisteliaaksi.Näin laulelee nykytrubaduuri, muistellen hänkin jotakin:
"Mielessäni olin Henri Toivonen
ralli-idoli pienten poikien"
Sitten mennään laulussa tuhatta tai kahtakymppiä jossain Evitskogin mökkitiellä. Ja höpsis. Se mikään Henri Toivonen ollut, meni nyt Artulta sukupolvi väärin. Pienten poikien idoli oli nimeltään Pauli, sukunimi täsmää. Eikä ajettu faijan autolla mökkitietä, rallikuskien lisäksi ei Paulin aikoina muilla faijoilla edes autoja ollut.
Mutta meillä oli potkukelkat, "potkurit" siis. Kovin potkuteltava menijä Koivulan kyläteillä oli Minin tapaan pienenkokoinen punainen häkkyrä, en muista kenen. Sen potkurin kuski sai olla Timo Mäkinen, talli Austin vai Morris vai mikälie. Keskikokoista potkuria ajoi Pauli Toivonen, aika kovaa sekin kulki. Ja jollakin onnettomalla oli vähän isompi jalasmenoke, tietysti Simo Lampisen vähän laiskanoloinen Saabi. Sillä ei mitään koskaan voittanut, oikeastikaan.
Se oli siis kultaista kuuskytlukua, jolloin talvetkin oli vielä talvia. Hyvin pitkän ajan päästä noista ajoista kävi niin, että Espoon Nökäänkin tuli talvi: teille kasaantui lunta ja se pakkautui oikein kunnon potkukelkkakeliksi. Pakko oli lähteä kokeilemaan miten kulkee tallissa sattumalta ollut jalaksellinen vehje. Menin omasta mielestänikin aika mallikkaasti lievää alamäkeä ja kurvasin komeasti mutkassa, vähän Pauli Toivosen Monte Carlon liukkaan kelin luisua kevyesti mukaellen. Sattui kohdalle pari paikallista hyvin nuorta miehenalkua. Hurjasta vauhdista huolimatta kuulin takaani arvostavan kritiikin: "V***u se meni meni lujaa!". Kiitos vain pojat näin jäkikäteen mutta vähänpä tiedätte. Olisittepa olleet Kotipolun ja Munkkisaarenpolun mutkassa vuonna kuusikymmentäjotain. Silloin mentiin lujaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti