Koskapa tätä kirjoitellessa on taas kisahuuma nousemassa, päätin minäkin muistella osallistumisiani joihinkin menneisiin karkeloihin. Lätkästä siis on kyse ja pahoittelut jos nyt maalailen piruja kultatoiveiden seinäkankaalle.
1974
Vuonna 1974 oli kisat Suomessa. Jostain sain nuorena koululaisena liput ja majoituksen (kiitos jälkimmäisestä Eija-serkulle!). Olihan se nuorelle kauppalalaispojalle jännää, pelkästään Nordenskiöldikadun yläkatomoon kipuaminen oli elämys, sen muistan: miten tää on näin jyrkkä ja onpas täällä väkeä, huutavat melkein yhtä kovaa kuin kotona Ratekon lentismatseissa! Etenkin huudettiin aina kun Suomi teki maalin, kaikkiaan 5 kertaa Tsekkoslovakian kahta vastaan. Kivaa oli niin kauan kuin Vilkkaan bussi oli kiikuttanut takaisin Karhulaan ja oikea tulos iski: 0-5. Stig Wetzell meni ja kärähti piristeen käytöstä, sen aikaisen teorian mukaan liiasta banaanien syönnistä johtuen. Kisoissa oli (taas) ollut tarkoitus ottaa eka mitali. Ei otettu.
 |
| Katsojat ovat taas sateenkaaren väreissä, onhan Euroviisut aina samaan aikaan! |
1982
En vielä edelliskisojen pettymyksestä lannistunut ja kun taas oli kotikisat 1982 niin mukaan piti päästä. Yllättäen tuo mukaan pääseminen ei enää ollutkaan yhtä helppoa. Jääkiekkolliitto oli ruvennut bisnekseen, alkoi lippupakettien myynti. Olin silloin vielä ärhäkkä nuori, enkä suvainnut tuollaista kuluttajien kusetusta. Minut siis olisi yritetty pakottaa menemään katsomaan Pohjois-Norjan peliä Färsaaria vastaan, että pääsisin Suomen peleihin! Tuo nykyään kaikkien hyväksymä markkinatalouden itsestäänselvyydeltä tuntuva pakkomyynti oli silloin mielestäni pöyristyttävää huijausta.
Tartuinpa siis puhelimen luuriin (kyllä, siihen vanhaan hyvään pöytäpuhelimen oikeaan luuriin) ja pyöritin jääkiekkoliiton numeron. En ehtinyt kauaa purkaa nuoruuden ahdistustani sihteeriraukalle kun hän onnistui keskeyttämään vääryyden epistolani: ”Hetkinen, yhdistän johtajalle”, ja toisessa päässä kuului ”Göran Stubb”. En tuntenut äijää, mutta aloitin alusta, kertasin kuluttajan oikeuksia ja yksilön vapauksia polkevan vääryyden kuvauksen. Taas tämä tuntematon toisessa päässä onnistui keskeyttämään yksipuolisen dialogin ja kysyi vain lakonisesti: "Montako lippua tarvitset?”. Menin niin hämilleni vuodatukseni tuloksellisuudesta, etten älynnyt kiristää koko pakettia, joten änkytin vain ”kaksi, Suomi-Ruotsi”. Liput tulivat postissa, laskua ei.
Muuten kisoista jäi mieleen teekkarikylän parvekkeen lakana: ”Leppänen-Jalonen-Kurri, siihen kaatuu hurri”. No ei kaatunut, 3-3 tuo peli päättyi eikä mitaleita tullut vieläkään. En voinut vaatia rahoja takaisin kun en mitään ollut maksanutkaan…
(Tuo lakanan teksti oli myöhemmin vuoden 1989 kisoissa katsomossa asti, eri lakana kylläkin. Teekkarit olivat varmaan välissä valmistuneet ja oli rahaa ostaa lippupaketti?)
2003
En kerro mistä pääsylippu nyt oli peräisin, mutta mukana oltiin myös vuonna 2003 ja taas oli melkein mestaruus taskussa. Se oli siellä vielä puolivälierässä Ruotsia vastaan tilanteessa 5-1. Turha kerrata, kaikkihan tiedämme miten kävi. Ja tällä kertaa matsista ei jäänyt mieleen kova meteli vaan täydellinen hiljaisuus. Jonkun Ruotsin maalin jälkeen (oliko 5-4 vai peräti jo 5-3) halliin laskeutui (”romahti” lienee oikea sana, niin äkisti saapui) pitkäksi aikaa kormia huumaava hiljaisuus. Ei se oikeasti äänetön ollut, tuskaisia huokauksia päästeltiin varmaan jossain, mutta niitä ei kuultu. Kuultiin vain täyden salin kaikkien katsojien päässä yhtä aikaa kaikunut lause: jätkät, me ollaan hävitty tää peli. Niin varmoja tuosta faktasta olivat aivan kaikki jo varhaisessa vaiheessa, paljon ennen Ruotsin tasoitusta.
Alkumatka kotiin matsista sujui junalla. Tai sujui ja sujui. Jos olette matkustaneet puolinukuksissa nuokkuvassa aamubussissa töihin, tiedätte mitä on suomalainen eloisuus. Nuo bussimatkat todella ovat eloisaa, vauhdikasta, riehakasta ja innoissaan keskustelevaa, kun niitä vertaa junamatkaan Pasilan asemalta Espooseen. Luulen, että kukaan ei uskaltanut liikahtaakaan (ääneen minkään ajatuksen lausumisesta puhumattakaan), ettei liikettä tai äännähdystä olisi tulkittu provokaatioksi. Oikeasti: kukaan ei koko vaunussa sanonut sanaakaan ja kaikilla tuli omien kengänkärkien likatahrat tuskallisen tutuiksi. Yhteinen täydellinen kansallinen traumakokemus oli syntynyt ja voin ylpeänä sanoa olleeni siinä alusta asti mukana - kuten jo vuonna 1974.
2022
Katsoin Suomen menestyksen kannalta parhaaksi lopettaa lätkän seuraamisen 2003 ja sen jälkeenhän onkin tullut ihan mukavasti menestystä, niin on minulle kerrottu. Ehkä lopetan Susijengin matsitkin, jos vaikka tulee joskus jatkosarjaa parempaa menestystä sielläkin - vaikka hienoa tuo korismenestys on ollut jo nyt ja viimeisimpiä omia EM-kisoja en onnistunut pilaamaan, vaikka lehtereillä pelkäsinkin.
Lykkyä pyttyyn Leijonille, lupaan katsoa vasta uusinnat, ettei käy hassusti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti