Joku saattanee muistaa pienet vastoinkäymiseni valtioenemmistöisen matkustuspalveluyhtiömme kanssa. Jatkanpa kertomusta, vaikkapa vaan oman terveyteni vuoksi - on nimittäin vähemmän kivuliasta päästää höyryt kirjoittamalla kuin hakkaamalla päätä kiviseinään. Tästä kirjoituksesta ei sitten pidä etsiä edes kevyttä mustaa huumoria. Tässä on vain mustia pilviä.
Blogissa "Paljon-f-sanoja" kuvailtu kärttyisyyaihe 5 tässä vähän jatkuu. Viimeksi jäätiin siis tilanteeseen, jossa oli lähetetty palautelomakkeen tiedot sähköpostilla palauteosoitteeseen, palautelomake kun ei toiminut. Tämä oli 17.3 (palautelomakken lähetysyritys oli 11.3.). Parasta kertoa vuosikin, eihän sitä tiedä: 2012. No ehkä ei toiminut sähköpostikaan? Ei ainakaan tullut mitään kuittausta vaikka sellaista pyysin. Lähetin siis varmuudeksi uudestaan 21.3.2012. Vaan eipä kuulunut vastausta, joten soittamaan palvelunumeroon (siihen maksulliseen, noin 3,5 eur + ppm, totta kai). Ensimmäisenä päivänä eli eilen kyllästyin pimpelipomin kuunteluun jo noin 5 minuutin jälkeen, tänään annoin soida kunnes vastattiin. Siis noin varttitunnin päästä.
Tulin informoiduksi, että valitettavasti sähköpostin purussa on vähän ruuhkaa ja nyt taitaa olla "käsittelyssä" noin 15. tai 16.3. lähetetyt sähköpostit osoitteeseen finnair.plus! Ja ei, valitettavasti ei näy, onko minun postini ylipäätään tullut perille tai jonossa odottamassa sähköpostien purkutyösankarin ponnisteluja. No mitäs kun postini sinne työn sankarille asti pääsee, tuleekos se sitten kenties käsitellyksi? Kylläkyllä, tuo sähköpostien käsittelijä siirtää sen välittömästi ja pikimmiten palautteen käsittelijöiden työjonoon!! Varmistin vielä kuulemani. Kyllä, käsittelijä ei tee muuta kuin siirtää palautteen jonosta toiseen. Lasketaanpas: jos yhden sähköpostin välittäminen toiselle käsittelijälle vie noin puoli minuuttia ja tehollista työaikaa on 350 minuuttia päivässä lakisääteiset lepotauot vähentäen niin päivässä jonosta toiseen siirtyy 700 palautetta. Joku yritys taitaa olla pahemmassa pulassa kuin luulinkaan.
Ainiin, tarkistinpa vielä palautelomakkeen toimivuuden, olin sen korjaamista pyytänyt jo aiemmin ja pyytänyt myös laittamaan ilmoituksen toimimattomuudesta sivuille. Hienoa, ilmoitusta ei ollut, palaute varmaan toimii. Lähetin siis varmuudeksi taas kerran palautteen lomakkeenkin kautta. Ystävät hyvät, arvaatte kyllä miten kävi...
Olen kyllä virkamiesurani aikana nähnyt ja kuullut kaikenlaisia prosesseja mutta tämä on kyllä lähellä vanhaa kunnon bastard-operator-from-the-hell -tyyppistä asiakaspalvelua. IT-ihmiset tuntevat tuon legendan, muut voivat tarkistaa vaikkapa alkuperäisen: BOFH nro1 No, oikeasti nykyisin puhelinpalvelu toimii ystävällisesti (myös F-puhelin), tai siis kysymyksiin vastataan ystävällisesti. Mitään palvelua ei vaan ehkä saa.
Nyt jos jollain on Finnairin osakkeita niin ehkä antaisin pienen vinkin. Ai perhana, minullakin on. Heidi Hautala: "vahva myy".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti